3D Bowhunting Suomenmestaruudet

Keväällä liityin jäseneksi jousiammuntaseura Artemikseen ja olen ollut tekemisissä muiden artemislaisten kanssa jonkin verran ratsujousiammuntaan liittyen. Nyt sitten ystäväni Suski alkoi houkutella minua osallistumaan 3D Bowhuntingin SM-kisoihin ja lupasin, että voisin tullakin jos ehdin treenaamaan ainakin kerran 3D-eläimillä.

Aloin aika pian epäilemään tätä päätöstä kun aikaa treeneille maastoradalla ei meinannut löytyä, mutta luvattu mikä luvattu ja viime viikon perjantaina illalla pääsin treenaamaan Artemiksen maastoradalle Petikkoon. Aloitimme lämmittelemällä hiukan tavalliseen pakkaan ampuen ja lähdimme sitten etenemään maastorataa pitkin. Rata kiemurtelee metsässä ja ylös alas kallionrinteitä sisältäen 28 eri rastia. Eri näköiset ja kokoiset 3D-eläimet ovat 5-55 metrin etäisyyksillä ampujasta. Pisteitä sai sydänosumasta 20, vitaaliosumasta 16 ja lihasosumasta 10. Itse SM-kisa oli yhden nuolen kisa, eli jokaisella rastilla sai ampua vain kerran eikä korjaamismahdollisuutta ollut, mutta nyt kuitenkin harjoituksen vuoksi ammuimme useamman nuolen.

Pari tuntia hujahtikin hetkessä rataa kiertäessä ja viimeisiä kohteita ampuessa oli jo niin hämärää, ettemme nähneet kuin kohteiden ääriviivat. Silti osumia tuli, huippua! Kuitenkin yleisesti ottaen rata oli tosi haastava eri ampumakulmineen ja kaiken aikaa muuttuvine etäisyyksineen. Kisan kannalta kokemus hiukan lannisti, mutta muuten oli tosi hauskaa treenata. Sitä paitsi syksyisessä metsässä on kiva olla ja kiertää!

Sunnuntaiaamu koittikin pian ja suuntasimme Artemis-naisten kimppakyydillä Porvooseen jousiammuntaseura Ramseksen maastoradalle. Aamu alkoi lämmittelyammunnoilla ja pääsin ihmettelemään mitä moninaisempia jousia, joissa etäisyyttä kohteeseen arvioitiin eri menetelmillä ja kohdettakin saatettiin kiikaroida etukäteen pitkät pätkät parhaiden osumien varmistamiseksi. Hauskaa miten jousiammunnan sisälläkin aukeaa niin monta ihan erilaista maailmaa. Kisaan osallistuivat rinnakkain kaikki taljajousista vaistojousiin, kuitenkin eri luokissa kilpaillen. Sivusta kuulin useamman kerran hyväksyvää muminaa siitä, että hauskaa kun ratsujousiampujia oli lähtenyt mukaan rikastuttamaan näiden kisojen lajikirjoa. Artemis tekikin ennätyksen edustamalla kisoissa yhteensä 10 hengellä, joista 5 ampui ratsujousilla!

Kisoissa meidät jaettiin 4 hengen ryhmiin ja lähdimme ryhmiemme mukana kiertämään rataa. Sää oli upean aurinkoinen ja lämmin, joten metsässä kelpasi hyvin viettää se lähes neljä tuntia joka koko kisaan vierähti. Jokaisella rastilla ammuttiin pareittain ja oli kyllä tosi mahtavaa kisatreeniä! Nyt tähtäämiseen ja ampumiseen oli käytettävissä niin paljon aikaa kuin halusi, joten oli aikaa myös oikeasti keskittyä tekniikkaan ja kaikkiin yksityiskohtiin. Silti välillä jo nuolta päästäessä tiesin että nyt muuten on vajaa tekniikka, ei tule osumaan, mutta ammuin kuitenkin. Miksi?? Onneksi oli monta rastia aikaa miettiä, korjata ja alkaa löytää hyvä tapa tehdä. Yhden nuolen kisa on melko armoton kilpailumuoto, usein kun ensimmäinen nuoli menee vähän hakemiseen ja toisella tai kolmannella tulisi ehkä se hyvä osuma. Toisaalta sama on ratsujousiammunnassakin, täytyisi osua jo sillä ensimmäisellä nuolella kun kohde on yleensä jo ohitettu kun seuraava nuoli on valmiina.

Kisa oli myös mielenhallinnan kannalta hyvää treeniä, sillä välillä täytyi malttaa rentoutua ja ajatella ihan muuta, ja sitten taas täysin keskittyä oman laukauksen ajaksi. Paljon nuolia meni ohi, joten myös pettymykset piti ehtiä nollata ja taas keskittyä seuraavaan kohteeseen. Myös ihan vierekkäin toisen kisaajan kanssa ampuminen oli aika erilaista kuin hevosen selässä, jossa pääsee helpommin omaan kuplaansa.

Tosi makealta kuitenkin maistuivat sitten ne hyvät osumat ja ryhmämme oli niin hauska, että oli tosi kivaa silloinkin kun ei osunut. Kun saimme kaikki nuolet ammuttua, siirryimme takaisin leirille odottamaan palkintojenjakoa.  

Eri jousityypeille oli omat kategoriat ja naisille ja miehille vielä luokat erikseen. Ammuin radalta yhteensä 116 pistettä ja sillä voitin tiukasti yhdellä sydänosumalla kilpakumppanini, niin että voitin 3D Bowhuntingin suomenmestaruuden 2017 naisten vaistojousiluokassa! Jee! Tästä on loistavaa jatkaa kisavalmistautumista kohti ensi viikonlopun unkarilaisen radan postal matchia ja tulevaa Iranin sekä Korean matkaa!



Kuvista kiitos Susanna Laamanen.

Kisatreeniä eri näkökulmista

 

MM-maajoukkueemme Sisuttaret

Nyt syyskuun aikana kisarumba on hetkeksi tauolla, mutta treenaamisen kannalta on tosi olennainen aika, sillä lokakuiset MM-kisat Etelä-Koreassa lähestyvät! Treeniä, treeniä, paljon treeniä. Olen viime aikoina ajatellut ratsujousiammuntatreeniä paljolti myös opiskelualani fysioterapian näkökulmasta ja lähestynyt sitä vähän eri näkövinkkeleistä. Tänään etsiskelin koulujuttujani varten tutkimuksia ja artikkeleita jousiammunnasta, löysin mielenkiintoisia juttuja ja jäin pohtimaan. Päätin sitten kirjoittaa ajatuksiani auki myös muiden nähtäväksi.

Hertsbyn tallin hevosia treenaamassa Annin ja Elinan kanssa.

MM-maajoukkueemme Sisuttarien eli Elinan ja Annin kanssa pidämme pientä treenirinkiä, joka on tuonut paljon lisäintoa treenaamiseen! Yksi treenirinkimme kulmakivistä on "supertreeniohjelmamme", joka käytännössä tarkoittaa leikkimielistä liikuntapeliä, jossa saamme 15 minuutin liikuntasuorituksista pisteitä eri kategorioihin ja kartuttamamme yhteispisteet vaikuttavat mm. siihen, montako suklaalevyä saamme ottaa mukaan Koreaan. Mikäs sen paremmin motivoisi kuin kisasuklaa! 

Yksi kategorioistamme on järki, jota voi kartuttaa esimerkiksi hyvällä lämmittelyllä ennen ampumista, peilin edessä tehtävillä harjoitteilla, nokitustreenillä tai venyttelyllä. Hyvän lämmittelyn merkitys unohtuu lajissamme usein, vaikka sen rooli on aivan uskomattoman tärkeä etenkin kelien viilentyessä! Hyvin lämmitelty keho pystyy paljon parempiin teknisiin suorituksiin, samalla mieli siirtyy mukaan harjoitteluun ja erilaisten kipujen, virheasentojen ja vammojen todennäköisyys pienenee. Tärkeitä juttuja, mutta silti niin helposti lämmittely jää tai se toteutetaan "lämmittelyammuntana", joka järjellä ajatellen on kuitenkin vähän hassu konteksti, kun se usein tarkoittaa sitä että kylmillä lihaksilla treenataan vajaalla tekniikalla. Tämä jättää motoriseen oppimiseen muistijäljet siinä missä lämmittelyammunnan jälkeinen "oikea treenikin", eli helposti tulee treenattua omia virheitään. Usein lämmittelemättä ainakin oma ammuntani on hiukan suppeaa ja hätäistä, kun kylmät lihakset eivät jaksa vetää täyteen vetopituuteen ja lämmittelemättömään peukkuunkin vähän särkee ja on helpompi antaa jänteen vain lipsahtaa pois ennen aikojaan.

Loppukeväästä kävin vasemman olkapääkipuni takia koulussa toisella fysioterapeuttiopiskelijalla ja ohjaavalla fysioterapeutilla. Minulta kysyttiin treenimääräni ja selvitettiin paljonko lämmittelen ennen ampumista. Hiukan maan alle häpeästä vajoten myönsin että enpä kyllä lämmittele paria hartianpyöräytystä enempää. Puhuimme sitten lämmittelyn merkityksestä lihaskireyksien ja -kipujen ehkäisijänä, kävimme läpi hyviä lämmittelyliikkeitä sekä ylipäätään puhuimme siitä, millainen hyvä lämmittely on. Minullekin aika yllättävä tieto oli, että hyvä lämmittely kestäisi vähintään 40 minuuttia. Opiskelijakollegani totesi vielä tiukasti: "Mielummin hyvä lämmittely ilman treeniä kuin treeni ilman hyvää lämmittelyä!" No, ihan 40 minuutin lämmittelyihin en ole saanut itseäni vieläkään patistettua, mutta nyt olen saanut vakiinnutettua tavaksi lämmitellä vähintään 15 minuuttia ennen ampumistreenin aloittamista. Edistystä sekin ja suosittelen kaikille ehdottoman lämpimästi! 

Omia lämmittelyliikkeitä voi soveltaa mielikuvituksen mukaan sekä jousen kanssa että ilman. Tärkeää olisi käydä etenkin kaikki yläkehon nivelet läpi, saada veri virtaamaan ja hiukan lämpöä päälle. Esimerkiksi Itä-Suomen Jousiampujien sivuilta löytyy hyvä ja selkeä lämmittelyohje!

Itä-Suomen Jousiampujien sivuilta löytyi muutenkin mielenkiintoista aineistoa, esimerkiksi tietoa harjoittelun suunnittelusta. Samoja asioita olen pyöritellyt omassa mielessänikin, mutta tässä kirjoituksessa asiat todettiin ja konkretisoitiin hyvin. Nostan esiin vielä muutamia asioita, jotka itse olen kokenut todella tärkeiksi sitten kun olen niitä tajunnut ajatella, ja jotka toisaalta helposti unohtuvat.

Elinan ja Annin kanssa treeniohjelmaamme kuuluu isona osana lajiin liittyvien harjoitusten lisäksi kaikenlaisen oheisliikunnan suorittaminen. Jousiammunta itsessään on toispuoleinen laji ja ratsujousiammuntakin kuluttaa kehoa melko yksipuolisesti. Hyvä peruskunto kuitenkin luo hyvät edellytykset hyvälle ratsujousiammunnallekin, joten saamme erilaisista liikunnan muodoista pisteitä kategoriaan "raakaa voimaa". Omalla kohdallani tämä on innoittanut lisäämään lenkkeilyn, pyöräilyn ja jumppaamisen määrää. Etenkin oman mielen pirteyteen lisätty liikunta tuntuu vaikuttavan hyvinkin nopeasti!

Sitten se itse harjoittelun suunnittelu. Ylipäätään treenien suunnittelu on asia, jota ei välttämättä tule luonnostaan ratsujousiammunnan parissa harrastettua. Harrastelijalla ei tietenkään tarvitsekaan olla kattavaa vuosisuunnitelmaa, viikkosuunnitelmaa jne., mutta mitä enemmän katse on kilpakentillä, sitä enemmän laajojen suunnitelmien tekemisestäkin hyötyy. Etenkin tärkeää olisi mielestäni muistaa se, että valtaosa Suomen ratsujousiampujista on vielä hyvin alkumetreillä lajin parissa ja sikäli verrattuna nuorten jousiampujavalmennettavien tilanteeseen: lähitulevaisuuden kisoissa saa totta kai olla jo joitain tavoitteita, mutta tekniikan ja perusampumisen oppimisen pitäisi mielestäni olla tärkein tavoite, jonka jälkeen kehiin voivat astua muut kunnianhimoisemmat tavoitteet. Esimerkiksi oman valmentajani Alin kanssa olemme sopineet, että harkintamme mukaan joko syksyllä 2018 tai 2019 olisi ensimmäinen tavoitteellinen kisa-aikani, kun taas ennen sitä kisat ovat oppia ja kokemuksen kerryttämistä varten. 

On myös pientä suunnittelua ja tavoitteiden asettamista, josta ihan kaikki harrastajat hyötyisivät. Jos menee vähän ammuskelemaan, niin helposti tuleekin vain vähän ammuskeltua, ilman suurta tavoitetta ja melko hitaasti kehittyen. Jos kuitenkin käyttää ennen jokaista ampumiskertaa hetken (vaikka sen alkulämmittelyn aikana) siihen, että miettii, mihin erityisesti haluaisi juuri sillä kertaa keskittyä ja mitä osa-aluetta parantaa, niin harjoittelu saa ihan uutta potkua ja kehittyminenkin tapahtuu tehokkaammin.

Miten sitten kehittyä? Ratsujousiammunnan huippuopettajat asuvat usein ulkomailla ja suomalaisiakaan opettajia ei ole vielä kovin paljoa, ja heistäkin lähes kaikki ovat kiireisiä. Sivusta katsova kaveri tai joku joka voi ottaa kuvia tai videoita suorituksesta ovat hyödyllisiä apulaisia, mutta entä sitten kun suurin osa treenistä tapahtuu yksikseen kuraisella takapihalla? Tämän pulman edessä varmasti suuri osa ratsujousiampujista joutuu painiskelemaan ja olen omalla kohdallani yrittänyt keksiä kaikenlaisia vastauksia.

Lihastyön tutkimista Annin kanssa, kyynärpääni painuu vähän alas.

Jos tekniikassa on ongelma, lähtee kaikki liikkeelle siitä, että tunnistaisi mahdollisimman tarkasti sen, mistä ongelmassa on kyse. Tähän usein tarvitsee jonkin verran ulkopuolista apua, koska usein ongelma ilmenee osumatarkkuuden huonoutena tai vaikkapa kipuna jossain päin kehoa, mutta omaa tekniikkaa ei pääse näkemään ulkopuolisen silmin. Helpoimmassa tapauksessa kurssilla opettaja huomaa ongelmakohdan ja osaa selittää, miten tekniikan virhe vaikuttaa itse ongelmaan ja miten asiaa voisi lähteä korjaamaan. Tällöinkin lihasmuistiin opitun liikkeen muuttaminen vie aikaa, mutta on kuitenkin jonkinlainen käsitys siitä, mihin suuntaan lähteä korjaamaan. Jos opettajan silmän alle pääseminen ei onnistu, voi nykyteknologia onneksi toimia pelastuksena. Omasta suorituksesta otettu video näyttää sen, mitä ampumisen aikana tapahtuu, erityisen hyvin jos videota pystyy kunnolla hidastamaan. Esimerkiksi Alin kanssa lähettelemme jonkin verran videoita edestakaisin aina jos on kysyttävää, jotta etänäkin opettajan apu olisi saatavissa. Myös oma havainnointi tai vaikka kaverin kanssa videon katsominen hidastettuna tuottaa usein oivalluksia.

Tietenkin jotta omaa tai kaverin suoritusta pystyisi analysoimaan, olisi myös oltava käsitys siitä, millainen on se oikea ja tavoiteltu tekniikka. Tässä haasteeksi nousee vähän erilaiset tyylit ja koulukunnat ja se, että täysin oikeaksi todistettua tietoa juuri ratsujousiammunnasta on hyvin vähän saatavilla. Hyvää tekniikkaa voi seurata oman opettajansa oppien pohjalta ja lisätä omaa tietoa etsimällä lisää vaikka taulujousiammunnan tekniikasta. Kaikki periaatteet eivät tietenkään päde samanlaisina ratsujousiammunnassa ja tauluammunnassa, mutta moni asia on kuitenkin yhteinen esimerkiksi lihasten käytön kannalta. Suomeksi hyvä tiivis esittely jousiammunnassa tärkeimmistä lihaksista löytyy esimerkiksi Ensinuolet-sarjan kurssikirjeistä. Erittäin hyvä teos on myös Brittish Horseback Archery Associationin tuottama nimenomaan ratsujousiammuntaa käsittelevä kirja Horseback Archery: ancient art to modern sport. Kirjassa ratsujousiammuntaa käydään läpi monesta eri näkökulmasta alan tämän hetken huippujen opastuksella. Kirjan saa hankittua näppärästi myös pdf-versiona eikä hintakaan huimaa päätä - suosittelen ehdottomasti kaikille harrastajille ymmärrystä syventämään!

Kun korjattava asia on selvillä, alkaakin haastava vaihe eli huonosta tavasta poisoppiminen ja liikkeen korjaaminen oikeaksi. Haastetta ei lainkaan helpota se, että ampuessa keskittyminen kiinnittyy yleensä aina jossain määrin haluun osua taulun keskelle, ja usein alkuun tekniikan korjaus huonontaa osumatarkkuutta hetkeksi. Olen itse huomannut, että parhaat tulokset saa lopulta, kun pystyy pilkkomaan uuden opittavan asian tarpeeksi pieniksi paloiksi. 

Tämän hetkinen virheeni Alin selittämänä, kuva keväältä.

Esimerkiksi nyt ongelmanani on ollut vetokäsi, jonka kyynärpää pääsee painumaan suoran linjan alle kun jousi on täydessä vedossa. Ampumahetkellä korjaaminen ei oikein ole onnistunut, joten olen ensin opetellut oikeaa vetoa ilman ampumista. Olen aloittanut harjoittelemalla peilin edessä jousi ja nuoli kädessä, ja nuolta nokittamatta vetänyt sen ikäänkuin täyteen vetoon ja sitten tarkastellut, miltä käsivarsien linja näyttää. Alkuun pääni väitti kivenkovaan että linja on ihan suora, vaikka peili paljasti että kyynärpää saattoi painua kymmenkin senttiä hartialinjan alapuolelle. Vetoliikettä toistamalla ja hakemalla olen kuitenkin sitten etsinyt oikean tuntemuksen siitä, kun kaikki on niin kuin pitää. Tässä vaiheessa kyse on siitä, että lihasten hermotukset täytyy saada toimimaan uudella tavalla, eikä uusien hermotusten rakentaminen onnistu kovassa lihastyössä, joten on perusteltua harjoitella ensin uutta liikettä kokonaan ilman vastusta tai hyvin kevyellä vastuksella.

Seuraavana vaiheena onkin ollut uusi suosikkitreenimuotoni, kuminauhatreeni peilin edessä! Olen kiinnittänyt jumppakuminauhan jousen kahvaan ja jännittänyt kuminauhaa ikäänkuin vetäisin joustani. Näin oikeaa liikerataa pääsee treenaamaan kevyellä vastuksella ja sitä mukaa kun sujuu hyvin, voi vastuksen voimaa lisätä. Peilin tarkkailu auttaa pitämään huolta siitä ettei tekniikka lähde pettämään. Kuminauhan voi myös päästää vedosta ja keskittyä "laukaisunkin" läpi tekniikkaan, kun maalitaulua tai sinne lentävää nuolta ei ole viemässä huomiota. Tällä tavalla olen työskennellyt esimerkiksi khatrani kanssa. 

Tekniikkani tällä hetkellä kun keskityn.

Löysin myös mielenkiintoisen kirjoituksen tunteen merkityksestä jousiammunnassa. Aivojen kun on mahdotonta keskittyä ajattelemaan kahta asiaa samaan aikaan, nousee esiin tunteen merkitys. Tavallaan kuminauhaharjoitteissa hyödynnetään samaa ideaa. Kun lähden siirtämään kuminauhaharjoitteilla oppimaani itse ampumiseen, siirtyy ajatukseni luonnollisesti katseeni mukana maalitauluun. Samalla kuitenkin haen sitä tuttua tunnetta siitä, kun kaikki on juuri oikein ja kohdallaan. Ja ai että miten makea se fiilis on, kun laukaus tuntuu juuri oikealta, osuu juuri sinne minne halusin, ja pikkuhiljaa luottamus oman tunteen oikeellisuuteen vahvistuu! Käytännössä se tietenkin vaatii paljon treeniä, paljon epäonnistumisia, ihmettelyä, videointia, kavereiden apua ja turhautumistakin. Mutta nyt pikkuhiljaa minusta tuntuu, että tiedän millainen on juuri se oikea tuntemus joka johtaa täysosumiin, ja että osaan kyllä jo löytääkin sen, kunhan vain keskittyisin aivan täysin. Tunne lipsahtelee vielä käsistä kuin liukas saippuapala, mutta on kuitenkin olemassa! Tosin vasta maasta käsin, saman siirtäminen hevosen selkään on vielä oma tarinansa.

Sehän se tässä urheilulajissa onkin hienoa, nimittäin vaikka ylempänä kirjoittamani koskee lähinnä yhtä hyvin oleellista osaa ratsujousiammunnassa, jousiampumista, on se vain yksi osa ratsujousiammuntaa. Tavallaan omassa mielessäni jaan ratsujousiammunnan neljään osaan: jousiammuntataito, ratsastustaito, selästä ampuminen ja henkinen puoli. Kaikki nämä palikat pitäisi olla hyvin hallussa hyvien suoritusten mahdollistamiseksi, etenkin jos haluaa kisamenestystä.

Ratsastustaitoa on hyvin tärkeä ylläpitää ja kehittää, vaikka huippuunsa hiottuja kouluratsastusliikkeitä ei tässä lajissa tarvitakaan. Mitä enemmän saa kokemusta erilaisista hevosista, sitä helpompi on kisata erilaisten nelijalkaisten kisakumppanien kanssa. Myös hevosen oman hyvinvoinnin kannalta ratsujousiammunta on aika yksipuolista liikuntaa, joka kaipaa vaihtelua. Bambin kanssa olemmekin nyt SM-kisojen jälkeen keskittyneet siihen, että puuhastelisimme erityisen paljon kaikkea muutakin kivaa mieltemme piristykseksi ja kehojemme haasteeksi. Maastossa olemme käyneet paljon koko kesänkin ajan, mutta olemme tehneet nyt erilaisia sieniretkiä ja pitempia ilman satulaa ratsastelun reissuja metsäpolkuja koluten ja syksyn tuoksuja tulvivasta metsästä nauttien. Kokeilin yhtenä päivänä ratsastaa Bambilla naruriimulla ja kun se toimi niin hyvin, olenkin jatkanut lähes kaikki ratsastukset naruriimun kanssa. 

Jotenkin olen ehtinyt muovata päähäni ajatuksen, että en oikein ole kummoinen kouluratsastaja ja että ei se kai ikinä ollut kauhean kivaakaan. No höpsis! Bambin kanssa kouluratsastusharjoitteet tuovat mielettömän euforisen tunteen, kun välisemme herkkyys pääsee huippuunsa ja pienen pienillä avuilla Bambi tekee tottuneen varmasti avot, sulut, pohkeenväistöt ja siirtymiset. Bambi itse tuntuu nauttivan jumppailusta ja toimii herkkyydellään ja osaavuudellaan aivan loistavana opettajana. Vau mikä hevonen!

Intouduimme myös Annin opastuksella harjoittelemaan kaulanarulla ratsastamista. Bambi oppi jujun nopeasti ja meillä on ollut hauskaa harjoitella tätä uutta juttua. Ratsujousiammuntaakin olemme tehneet viikottain, mutta ihanteellisen treenipaikan puuttuessa kuitenkin vain melko vähän kerrallaan. Omana haasteenani on tällä hetkellä kuitenkin eniten jousiammunta maasta, joten olen yrittänyt panostaa siihen erityisen paljon.

Sitten on vielä se ratsujousiammunnan henkinen puoli. Usein minusta tuntuu, että tässä lajissa fyysisellä tekemisellä on lopulta väliä ehkä vain 30 % ja loput 70 % ovat puhtaasti kiinni mielentilasta, keskittymisestä ja tunteista. Kisatilanteessa etenkin tämä korostuu: jos hätäilee, menee jo nokitus pieleen, tekniikka kärsii, ei malta tähdätä ja nuoli tulee räiskäistyä. Henkistä puolta ja kisahermoja on myös melko haastava treenata muuten kuin kisaamalla ja kokemusta kartuttamalla. 

Hermojen hallintaa, kun pään päältä lyödään peruna kirveellä.
Rohan Tallien esitys 2015, (c) Juha Kujala

Omat hermoni pysyvät nykyisin kisatilanteessakin melko hyvin kasassa, ja uskoisin että sillä on paljon tekemistä sen kanssa että minulla on melko paljon esiintymiskokemusta, sekä sen että kamppailulajien kautta kokemusta paineen ja epämieluisankin tunteen alla toimimisesta. Poikaystäväni Miro kisaa historiallisessa miekkailussa ja omaa muutenkin hyvin vahvan kamppailulajitaustan, minkä lisäksi kaveripiirissäni harrastetaan paljon erilaisia kamppailulajeja ja juttelemme aika paljon asioita niihin liittyen. Pääsin ensimmäistä kertaa kamppailulajien maailmaan 15-vuotiaana aloittaessani viikinkiaikaisen terästaistelun, joka sai pian rinnalleen boffauksen eli pehmustetuilla aseilla tapahtuvan taistelun. Siinä missä terästaistelu opetti miekan, kirveen, keihään ja kilven teknistä käyttöä ja toisinaan myös panssaroituna reilumman mäiskeen aikana toimimista, tuo boffaus vielä enemmän kokemuksia kilpailullisesta tilanteesta ja kirpakoista osumista. Pehmustetun aseen idea kuitenkin kun pohjimmiltaan on se, että sillä voi lyödä kovaakin vammaa tuottamatta, mutta hyvin osuneet lyönnit usein kuitenkin tekevät kipeää. Näiden lajien lisäksi olen harrastanut jonkin verran capoeiraa, aikidoa ja systemaa. Ratsastaen puolestaan mukaan tulivat Skill At Arms ja hyvin alkeistasolla myös Jousting.

Osittain tämän taustani takia miellän ratsujousiammunnankin jossain määrin kamppailulajin kautta, ainakin siltä osin että sen pohja on taistelussa tai metsästyksessä. Sikäli ratsujousiammunnan treenaamisessa voisi olla hyötyä erilaisista kamppailulajeissakin käytettävistä harjoitteista. Esimerkiksi huomaan että nyt kun oma miekkailuni on jäänyt vähemmälle, reagoinkin paljon vahvemmalla tunteella häviämiseen kuin aktiivisesti harrastaessani. Häviämisestä ärsyyntyminen lähinnä häiritsee keskittymiskykyä, huonontaa suoritusfiilistä ja näin ollen taso laskee. Sama käy helposti kisoissa: jos rata alkaa huonosti niin mieli lannistuu ja itseään on vaikea kerätä uudestaan. Matsaamista, häviämistä, turpiin ottamista, kirpaisujen sietämistä ja toisaalta voittamisen riemua pääsee kokemaan esim. miekkailua treenatessa niin paljon ja yksittäistenkin treenien aikana niin moneen kertaan, että tunne-elämä tietyllä tavalla tasoittuu ja keskittyminen suorittamiseen pysyy vahvempana.

Viikinkiaikainen terästaistelu on ensimmäinen harrastamani kamppailulaji.

Se laji joka nyt toden teolla houkutti minut takaisin luokseen on venäläinen taistelulaji Systema, jota edelleenkin käyttävät mm. Venäjän armeijan Spetsnaz-erikoisjoukot. Systema on mielenkiintoinen yhdistelmä äärimmäistä brutaaliutta ja herkkyyttä. Systemassa ei käytetä ulkoa opittavia pitkiä tekniikoita, vaan yleisten periaatteiden hallitsemista: hengitys, rentous, jatkuva liike ja vastustajan kontrollointi minimaalisella fyysisellä voimalla. Vaikka Systema itsessään on taistelulaji, pätevät sen periaatteet elämässä lähes kaikkeen tekemiseen ja ovat antaneet minulle paljon uutta ajateltavaa esimerkiksi ratsastamiseen, rentoutumiseen ja mielenhallintaan. Kävin Systeman peruskurssin pari vuotta sitten ja se tarjosi minulle valtavan tärkeitä oivalluksia, jotka ovat pysyneet hyvin mielessä. On mahtavaa huomata, kuinka vahva ihminen lopulta on ja kuinka kipu on tuntemus, jolle ei aina ole pakko antaa valtaa. Tuntuu tietenkin ikävältä tulla kunnolla lyödyksi, potkituksi tai puukolla tökityksi, mutta rennoilla lihaksilla vastaan otetun iskun saa kuitenkin hengiteltyä pois niin ettei sitä puolen tunnin päästä enää muistakaan. 

Systeman harrastaminen jäi minulla lopulta vähän ratsujousiammunnan jalkoihin, mutta nyt Annin kanssa mielenhallinnasta puhuessani laji nousi uudestaan ja uudestaan esiin, ja lopulta pyysimme että Miro vetäisi meille joitain Systema-harjoituksia. Tuumasta toimeen ja Miro veti meille tiiviin setin hengitysharjoituksia, rentoutusharjoituksia, lyömisen ja lyönnin vastaanottamisen perusteita ja kivun sietämistä. Tästä kokemuksesta rohkaistuneena suuntasin viime viikolla sitten myös pitkästä aikaa Systema-treeneihin. Isojen korstojen keskellä tuli ensialkuun vähän orpo olo, mutta minut otettiin hyvin vastaan ja kaksi tuntia hujahtikin aivan hetkessä harjoitusten parissa. Kymmenen kerran kortti tätä, kiitos, onneksi on vielä aikaa MM-kisoihin!

Miron johdolla kokeilimme Annin kanssa myös toista kamppailulajien parissa tuttua harjoitetta, combat stress exercisea eli stressinalaisen suorittamisen harjoitetta. Idea on saattaa keho liikunnan ja paineen avulla samaan tilaan kuin kisatilanteenkin aikana ja tuottaa kokemus, jossa kurjalla fiiliksellä, hyvin stressaantuneena ja paineen alla pystyy suorittamaan vaikeankin lajiin liittyvän suoritteen. Niinpä myöhään sunnuntai-illan hämärässä teimme 40 minuutin harjoitteen, johon kuului paljon juoksemista, punnertamista, vatsalihasliikkeitä, kyykkyjä, ryömimistä, jousten virittämistä jänteelle ja pois jänteeltä, mahdottomia aikarajoja ja vaikeita jousiammuntasuoritteita kylmällä kritiikillä höystettynä. Harjoitus toteutti tehtävänsä: kädet täristen ja rasituksesta huohottaen ammuimme lopulta molemmat punaiselle pistealueelle kymmenestä metristä hämärässä, jossa juuri ja juuri näimme maalitauluille. Jee! Tärkeimpänä kaikesta oli suorituksen jälkeinen fiilis onnistumisesta: me tehtiin se, kyllä me varmasti onnistutaan kisoissakin!

Kaiken tämän siis summaten: kiivas valmistautuminen MM-kisoihin on käynnissä hyvin monipuolisilla harjoitteilla höystettynä. Matka Etelä-Koreaan jännittää, mutta samalla odotan sitä innolla. Tulee varmasti tosi hauska matka kaiken kaikkiaan!

Hauskuus onkin viimeinen pointti, jonka haluaisin tässä kirjoituksessa käydä läpi. Tässä lajissa ei liiku huikeita rahasummia eikä mieletöntä mainetta, vaan tätä lajia harrastetaan ja kisataan rakkaudesta ratsujousiammuntaan. Paineita alkaa helposti kasata itselleen, mutta ne kannattaa tunnistaa ja mahdollisuuksien mukaan purkaa realistisiksi. Itä-Suomen Jousiampujien harjoittelun suunnittelun ohjeissa muistutettiin siitä, kuinka tärkeää olisi se, että kisakaudella palaute olisi lähinnä positiivista. Helposti kuitenkin käy niin, että mitä lähempänä kisat ovat, sitä armottomammin itseensä suhtautuu ajatuksella "Enkö nyt vieläkään osaa tätäkään!", ja paineet, epätoivo, huono fiilis ja huonon suorituksen todennäköisyys kasvavat. Muistakaa kehua, olla ilosia ja ylpeitä hyvistä suorituksista ja nauttia!

Syksyinen Postal Match

Ei aikaakaan kun SM-kisapöhinä sai hyvää jatkoa, sillä Tuusulassa järjestettiin avoimet Postal Match -ratsujousiammuntakilpailut. Postal Match -etäkilpailut ovat International Horseback Archery Alliancen ylläpitämä tapa kisata kansainvälisesti näppärästi omilta kotinurkiltaan: eri puolilla maailmaa kisataan samat kisaradat tismalleen samoilla säännöillä tietyllä aikavälillä ja tulokset kasataan yhteen. Tällä kertaa kisaratoina olivat Korean Double Shot, Korean Triple Shot sekä Aussie Triple Shot. Kisatilaisuus järjestettiin lauantai-iltana Tuusulassa Siippoon raviradalla. 

Olin innoissani kisasta, sillä ajattelin että nyt saisin vihdoin keskittyä täysin kisaamiseen kaikkien kisajärjestelyiden sijaan. Kuitenkin kisoja edeltävällä viikolla sain kimppuuni valtavan ärhäkän flunssan, joka ei tietenkään juuri hellittänyt kun yritin kuitenkin käydä liikuttamassa Bambia, ettei se olisi ihan räjähtävän energinen kisoissa. Tukkoisessa päässä ei kyllä siis todellakaan toiminut keskittyminen eikä suunnittelu, mutta toisaalta jännittämiseenkään ei juuri jäänyt voimia.

Illalla pidettävät kisat olivat siitä tosi mukava systeemi, että aamulla ehti nukkua melko pitkään ja aamupäivällä tallille lähdettyäni pääsin myös ampumaan lämmittelyksi kaikessa rauhassa. Harjasin Bambinkin valmiiksi ja letitin sen harjan, jotta jouhet eivät jäisi kiinni nuoliin nokittaessani. Isäni pääsi kuskiksemme ja huristelimme puolen tunnin matkan Tuusulaan jo hyvissä ajoin, jotta saimme vanhemmillani säilössä olleet taustapakat ja aitatolpat paikalle radan rakentamista varten. Bambi tepasteli harjausalueella pöyhkeänä, mutta malttoi kuitenkin välillä rauhoittua syömään heinääkin.

Pikkuhiljaa muut hevoset ja ihmiset alkoivat saapua paikalle ja sekös hermostutti Bambia, joten totesin että olisi helpompaa satuloida se ja aloittaa lämmittely. Itse ravirata oli aivan upean kaunis, sillä se sijaitsi keskellä kaunista hiekkaista mäntymetsäaluetta ja myös raviradan sisäosissa oli pientä mäntymetsää ja jäkälää sekä mutkittelevia hiekkareittejä - haaveet metsästysradasta piirtyivät mieleen saman tien! Jollain tavalla tunnelma oli vähän kuin olisi ollut tunturissa. Radan kasaamisessa kesti hiukan oletettua pitempään, mutta ratsastimme yhdessä ystäväni Annin ja Netta-ponin kanssa raviradan alueella.

Lopulta kisaa ruvettiin aloittamaan. Paikalle oli kerääntynyt kiitettävä määrä avustajia sekä myöskin jonkin verran yleisöä. Kuljimme radan ensin muutaman kerran käynnissä ja ravissa, sekä kerran laukassa. Sääntöihin kuului myös yksi harjoituslaukka ampuen, joten teimme myös sen. Paikalla oli kuusi ratsukkoa ja kokeilimme niiden kesken hiukan eri järjestyksiä, jotta jokainen hevonen saisi kulkea itselleen sopivalla paikalla eikä esimerkiksi kovasti muista riippuvaisen hevosen tarvitsisi jäädä viimeiseksi. Bambi on hienosti soveltunut moneen paikkaan ja nyt se päätyi ensimmäiseksi kisahevoseksi. Kuitenkin kun laukkasimme harjoituslaukkamme ampuen, radan loppusuoralla se mulkaisi jotakin yleisön puolella, seuraavaksi radalla ja sitten pukitti kiukustuneena. Käytös hämmästytti minua kun viimeksi kisoissa Bambi eteni radan aina niin tyytyväisen tasaisesti, mutta saimme onneksi kulkea radan ampumatta vielä kerran, niin että Bambi tällä kertaa eteni nätisti loppuun saakka. Ystäväni Satu oli aarteen arvoinen lähdettyään mukaani hevosenhoitajaksi ja päädyimme siihen, että hän odotti meitä radan lopussa näkkileipäpaketin kanssa.

Kisa pyörähti käyntiin kolmella kierroksella double shottia. Tämä rata on jostain syystä ehkä vähiten pitämäni korealaisista radoista, mutta nyt se sujui aika hyvin! En todellakaan saanut vetoani tarpeeksi pitkäksi flunssan nuuduttamilla käsivarsillani ja nuolissa ei ollut ihan tarpeeksi voimaa, mutta silti ne löysivät tiensä tauluihin toinen toisensa perään. Alkuun keskittymiseni oli jonkin verran Bambissa ja keskityin pyytämään sitä laukkaamaan radan loppuun, mutta pikkuhiljaa pystyin viemään huomiota enemmän taas takaisin ampumiseen. Double shotien viimeisellä suorituksella toisen kohteen nuoleni lähti sen verran huonosti että lensi kohteen alle, mutta muuten osumat kerryttivät pistesaalistani ja aikakin oli tiiviisti ihanneajan 9 sekunnin alla tai vain hiukan yli.

Seuraavaksi rata vaihtui kolmen taulun Korean Serial Shotiin. Jälleen vetoni oli vähän turhan lyhyt, mutta ei kuitenkaan mitenkään täysin surkea, joten osumia kertyi kivasti - en ampunut yhtäkään nuolta ohi! Niinpä aikabonusten ja osumapisteiden lisäksi sain napattua myös bonukset jokaiseen tauluun osumisesta. Jee! Samalla rutiinilla jatkoin Aussie Triple Shottiin, jossa ensimmäinen maali ammutaan etuviistoon, keksimmäinen sivulle ja kolmas takaviistoon. Toisella kierroksella ammuin ensimmäisen nuoleni juuri ärsyttävästi pari senttiä osuma-alueen ulkopuolelle, mutta muuten nuolet olivat taas tiiviisti pisteillä, osa jopa täysosumia! Bambi ei ollut tämän kisan aikana ihan parhaimmillaan, vaan se oli vähän kireänä ja jännittynyt. Odottelua se ei myöskään suvainnut ollenkaan, vaan keuli radan alussa jos ohjasin sen jo kohti lähtöä, mutta jouduin sitten pidättelemään siellä. Onneksi Bambia on melko helppo ennakoida ja kun vain saimme olosuhteet sille mahdollisimman kuninkaallisiksi ja miellyttäviksi, näkkileipää suuhun ja kaulaa rapsuteltua, niin se muuttui pikkuhiljaa hyväntuulisemmaksi. Satu oli tässä mahtava apu, voi kun kaikissa kisoissa voisi olla mukana tällainen upea hevosenhoitaja ja mielentilavalmentaja!

Kun viimeinenkin rata oli kunnialla suoritettu, oli hyvä mieli taputtaa Bambia ja antaa sille loppukäynnit. Otimme samalla joitain yhteiskuvia sekä koko kisaporukasta että Sisuttaret-tiimistämme eli Suomen MM-kisojen maajoukkueesta: Annista, Elinasta ja minusta. Bambille tosin Annin ja Elinan ratsut, kaksi kaunista tammaa, olivat melkoista pöhinää aiheuttava näky ja kovin hienosti emme päässeet poseeraamaan yhdessä, mutta saimme kuitenkin joitain kauniita kuvia.

(c) Santtu Hämäläinen

Sitten olikin jo aika pakata Bambi takaisin koppiin, hurauttaa kotiin ja mennä itse lepäilemään flunssaa pois. Kisasta jäi kaikin puolin oikein hyvä mieli. Oma varmuus kisatilanteessa suorittamisesta alkaa pikkuhiljaa kasvaa, tulokset olivat nyt erinomaiset (Suomen ensimmäinen HA5-tason grading-suoritus korealaiselta radalta!) ja kaikki sujui enemmän tai vähemmän hyvin. Korjattavaa on, mutta alkaa pikkuhiljaa olla sellainen olo että hei, minähän osaan tämän ja minähän pystyn tähän!
 
Minulle ja Bambille pisteitä kertyi korealaiselta radalta 78,4 pistettä ja kisasta kokonaisuutena 126,25 pistettä. Näillä pisteillä pääsimme 127 kansainvälisen osallistujan ja 11 eri maan joukosta 5. sijalle! Jee! Tämä on tähän asti korkein kansainvälinen sijoitukseni, joten nyt saa olla tyytyväinen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin treenaten kohti vuoden kohokohtaa: lokakuussa MM-kisat Etelä-Koreassa!

Kiva videokooste kisoista löytyy TÄÄLTÄ!

Kuvat: Fanni Snellman (paitsi kisaajien yhteiskuva Santtu Hämäläinen)