lauantai 17. maaliskuuta 2018

Results of the questionnaire / Kyselyn tuloksia

 Tulokset suomeksi löytyvät alempaa!


The purpose of the questionnaire for horseback archers was to collect information that I can use in my Physical Therapy thesis, which will be about the efficient training and optimal use of the body in horseback archery. The questionnaire was done anonymously with Google Docs and the link to the online questionnaire was distributed to Finnish and international horseback archery Facebook groups. It was open from January 28th to February 4th2018.

The questionnaire received 152 answers from 21 different countries all over the world. Most of the answerers (69,1 %) were 30-59 years old. 25 % were younger than 29 years old and 5,9 % were older than 60 years old. Most of these horseback archers have picked up the hobby relatively recently: 65,6 % of them have been training horseback archery for 1-5 years, 19,8 % for more than 5 years and 14,6 % less than one year.
The thumb draw was the most popular draw and 62,7 % were shooting with it. 28,7 % were shooting with the three finger draw and 3,3 % with the Persian draw. 5,3 % told to use different draws than these, but mostly those were combinations of the thumb draw and the three finger draw. In addition drawing with two fingers and with the Russian Dagger draw were used.

The most typical draw weight for the bows was 25-35 pounds (69,1 %), and between these the most popular was 35 pounds (27,6 %). 2,6 % were shooting with less than 20 pound bow, 22,4 % with 40-45 pound bow and 3,3 % with more than 45 pound bow. The draw length of the answerers varied between 26-33 inches. The most common draw length was 30 inches (19,3 %). 56,1 % had less than 30 inches draw length and 24,6 % had more than 30 inches draw length.

50 % of the horseback archers who answered the questionnaire were training irregularly or just 1-2 times per month. 40,7 % were training 1-3 times in a week and 9,3 % 5-7 times in a week. The number of arrows correlated the same: 48 % told that they shoot irregularly or less than 50 arrows in a week, 31,6 % were shooting 50-200 arrows in a week, 13,8 % 200-800 arrows in a week and 3,9 % more than 800 arrows in a week.

Part of the questionnaire was to find out the common goals of the horseback archers at the moment. The most common goal was to get better in horseback archery (40 answers), either by aiming to have a specific score in competition or for example IHAA grading level or just by “getting as good as I can”. Competing, international competing and succeeding in the competitions were also common goals (32 answers). The answers highlighted also that part of the sport is to have fun, enjoy and to meet friends with the same interests (30 answers). Many horseback archers would like to develop the sport further, teach others or to shed more light to their heritage and culture (13 answers). Some goals were more horse oriented, for example spending more time with horses, training one's own horse, having a better relationship with the horse or starting riding again (12 answers). Goals including developing in archery were given by 9 answerers.

The most common training plan between the answerers was to train a given amount of times per week (24 answers) or just unspecificly described that the plan is to ”train as much as possible” (12 answers). The training plan was build around competitions and clinics with 7 answerers and 2 answerers had a plan designed by their teacher or coach. 6 answeres notified seasonal changes in their plan and 6 answeres included other sports and gymnastics. 8 answerers planned to work on exact details or themes one by one in the training and 2 answerer's plan was to train based on the feeling of their body and mind. 49 aswerers didn't have any training plan.

The questionnare mapped out the common warming up methods between horseback archers. 16 answerers told that they don't do any kind of warming up, but delightfully big part of the answerers are doing some warming up before training. On the other hand 38 answerers told that they warm up just by shooting on foot, riding or taking care of the horses, so they don't have proper warming up before shooting or riding. Of course in some cases brushing the horses before riding may serve as a warming up boosting the blood circulation. 50 answerers told that they do streching before archery. 37 answerers told that they warm up the upper limbs, neck, shoulders, back and fingers and the most common way to warm up was the circular movements with shoulders ans wrists. 28 answerers are doing work out movements or aerobic warming up. 8 answerers prepare their mind for practice, 4 with meditation and 4 with plastic band, lighter bow or ”shooting with the shadow”.

52 answerers reported to have pain that is related to horseback archery. Accidents, most commonly falling from the horse, were the reason for the pains of 14 answerers. Otherwise the most common pain was reported in the draw hand thumb or fingers (13 answers) or in the shoulders: 10 answerers had pain in the right shoulder and 8 answerers in the left shoulder. 7 answerers had pain in the back and 5 answerers in the neck or shoulders. Other reasons for pain were for example the scratches of feathers or bruises caused by the bowstring in the bow hand. The pain does not affect at all or almost at all the training of 75,5 % of the answerers. 17 % of the answerers have some problems with training caused by the pain and 7,4 % have much pain, even so much that they are not able to train at all.

67 answerers told to have tight or sore muscles because of archery. Most common places to feel tighthess or soreness were the shoulders (15 answers) and back (14 answers), especially around the shoulderblades. 7 answerers told that the soreness comes only when the training is irregular. Many of the answerers avoided training so much that the muscles would get sore or tight. Most of them also feel that light tightness or soreness is normal and not harmful after a heavier training session.

The last part of the questionnare was to find out the biggest challenges for horseback archers. Many of the issues that occurred had to do with the training possibilities (52 answers) and the most common challenge was to find time for training (27 answers). In addition the weather conditions, lack of training facilities, lack of teachers and not having enough events were challenges for the answerers. 36 answerers reported archery related challenges, for example learning a good and painless technique (4 answers), maintaining shooting with the full draw also on horseback (4 answers), nocking (5 answers) and generally learning better archery (14 answers). 20 answerers told about challenges that had to do with the horses, for example training and competing with new horses (3 answers), learning good riding skills (5 answers) and co-operating better with the horse (8 answers). 
18 answerers reported challenges with their mind, for example finding and maintaining relaxation, calmness, focus and self confidence (14 answers), finding the feeling of safety after an accident (2 answers), keeping up the motivation to train (3 answers), staying with the given plan (2 answers) or training under pressure (1 answer). One's own body was a challenge for 12 answerers, for example being able to train with the old injuries, sickness or pain (6 answers), developing physical capacities such as strenght or velocity (3 answers) or training at a certain age (2 answers, one feeling too young and one feeling too old).

The answers gave important knowledge of the horseback archers' common training habits and biggest problems. I will focus on these issues in my Physical Therapy thesis which will be ready in the autumn 2018.

Kyselyn tuloksia

Ratsujousiampujien kyselyn tarkoitus oli kerätä alustavaa pohjatietoa, jota voin hyödyntää tulevassa fysioterapian opinnäytetyössäni ratsujousiammunnan tehokkaaseen harjoitteluun ja kehon optimaaliseen käyttöön liittyen. Englanninkielinen kysely toteutettiin nimettömänä Google Docs:in välityksellä. Kyselyn linkki jaettiin sekä suomalaisiin että kansainvälisiin ratsujousiampujien Facebook-ryhmiin ja siihen oli aikaa vastata 28.1.-4.2.2018.

Kyselyyn tuli yhteensä 152 vastausta 21 eri maasta. Valtaosa (69,1%) kyselyyn vastanneista ratsujousiammunnan harrastajista oli 30-59-vuotiaita. Alle 29-vuotiaita harrastajia oli vastaajien joukossa 25 % ja yli 60-vuotiaita 5,9 %. Suuri osa vastaajista oli melko tuoreita ratsujousiammunnan harrastajia: 65,6 % vastanneista on harrastanut ratsujousiammuntaa 1-5 vuotta, 19,8 % yli 5 vuotta ja 14,6 % alle vuoden.

Ampumaotteista peukalo-ote oli suosituin ja sillä ampui 62,7% vastaajista. Kolmella sormella ampuvia oli 28,7 % ja persialaisella otteella ampuvia 3,3 %. Muilla otteilla ilmoitti ampuvansa 5,3 % vastaajista, mutta heidän vastauksissaan toistuivat suurimmaksi osaksi edellä mainitut otteet ja niiden yhdistelmät. Lisäksi ampumaotteina käytettiin kahden sormen otetta sekä “Russian Dagger” -otetta.

Jousien tyypillisin vahvuus vastaajien keskuudessa oli 25-35 paunaa (69,1 %), kaikkein suosituimpana 35 paunaa 27,6 %. Alle 20-paunaisella jousella ampui 2,6 %, 40-45-paunaisella jousella 22,4 % ja yli 45 paunaisella jousella 3,3 %. Kyselyyn vastanneiden vetopituus vaihteli 26-33 tuuman välillä. Yleisin vetopituus oli 30 tuumaa (19,3 %). Alle 30 tuuman vetopituus oli 56,1 % vastaajista ja yli 30 tuuman vetopituus 24,6 % vastaajista.

Epäsäännöllisesti tai vain 1-2 kertaa kuukaudessa harrastavia ratsujousiampujia oli kyselyyn vastanneista 50 %. Vastaajista 40,7 % harrastaa ratsujousiammuntaa (selästä tai maasta käsin) 1-3 kertaa viikossa ja 9,3 % 5-7 kertaa viikossa. Vastaavasti 48 % vastaajista kertoi ampuvansa epäsäännöllisesti tai alle 50 nuolta viikossa. 31,6 % vastaajista ampuu 50-200 nuolta viikossa, 13,8 % 200-800 nuolta viikossa ja 3,9% yli 800 nuolta viikossa.

Kyselyssä selvitettiin ratsujousiammunnan harrastajien tämänhetkisiä tavoitteita. Yleisimmäksi tavoitteeksi nousi paremmaksi ratsujousiampujaksi tuleminen (40 vastausta), joko tiettyyn pistemäärään tai esim. IHAA:n grading-suoritukseen pääsemällä tai “tulemalla niin hyväksi kuin voi tulla”. Myös kisaamiseen, kansainväliseen kisaamiseen tai kisoissa pärjäämiseen liittyi paljon tavoitteita (32 vastausta). Vastauksissa korostui myös tarve pitää hauskaa, nauttia lajista sekä tavata ystäviä harrastuksen parissa (30 vastausta). Moni harrastaja haluaa kehittää lajia, opettaa muita tai tuoda lajia ja sen kautta kulttuuria ihmisille tutummaksi (13 vastausta). Hevosiin liittyviä tavoitteita, esimerkiksi ajan viettäminen hevosten kanssa, oman hevosen kouluttaminen, luottamussuhteen parantaminen tai ratsastuksen uudelleen aloittaminen, oli tavoitteena 12 vastaajalla. Puolestaan jousiammuntaan liittyviä tavoitteita, esimerkiksi varmuuden tunne osumissa, tauluun osuminen, nopeus tai tarkkuus, oli 9 vastaajalla.

Kyselyyn vastanneiden harrastajien harjoittelusuunnitelmissa oli suurimmaksi osaksi joko määritelty tietyt viikottaiset treenimäärät (24 vastaajalla) tai sitten suurpiirteisesti todettu, että suunnitelma on treenata niin paljon kuin mahdollista (12 vastaajalla). 7 vastaajalla suunnitelma koostui kisoille ja kursseille osallistumisesta ja 2 vastaajalla valmentajan tai opettajan valmiiksi laatimasta harjoittelusuunnitelmasta. 6 vastaajan harjoittelusuunnitelmassa oli huomioitu kausittainen vaihtelu ja 6 vastaajan suunnitelmaan sisältyi myös yleistä kuntoilua. 8 vastaajan suunnitelma oli työstää yksi kerrallaan tiettyjä teemoja treeneissä, kun puolestaan 2 vastaajan suunnitelma oli mennä oman ja kehon tuntemusten mukaan. Kyselyyn vastanneista 49 harrastajalla ei ollut mitään harjoittelusuunnitelmaa.

Kyselyssä selvitettiin myös ratsujousiampujien lämmittelytottumuksia. 16 vastaajaa ei lämmittele ollenkaan, mutta ilahduttavan moni harrastajista lämmittelee ainakin jonkin verran. Toisaalta 38 vastaajaa kertoo lämmittelevänsä vain ampumalla, ratsastamalla tai hevosia hoitamalla, jolloin ainakaan varsinainen lämmittely ennen ampumista tai ratsastamista ei toteudu. Hevosten hyvä harjaaminen voi toki ainakin joissain tapauksissa toimia verenkiertoa vilkastuttavana lämmittelyn muotona. 50 vastaajaa kertoo lämmittelevänsä venyttelemällä ennen harjoittelua. Yläraajoja, niskaa, selkää ja sormia kertoo lämmittelevänsä 37 vastaajaa ja yleisimmäksi lämmittelyn muodoksi nousee olkapäiden ja ranteiden pyörittely. Lihaskuntoliikkeitä tai aerobista lämmittelyä kertoo tekevänsä 28 vastaajaa. Mieltä harjoitteluun valmistelevat 8 vastaajaa, joista 4 meditaatiolla / mielikuvaharjoituksilla ja 4 varjoharjoittelulla, kuminauhalla tai kevyemmällä jousella.

Harrastajien kipuja kartoittaessa 52 vastaajaa kertoivat ratsujousiammuntaan liittyvistä kivuista. 14 vastaajalla kivut liittyivät erilaisiin onnettomuuksiin, yleisimmin hevosen selästä tippumiseen. Muuten eniten kipua koettiin vetokäden peukalossa tai sormissa (13 vastaajalla) tai olkapäissä, oikeassa olkapäässä 10 vastaajalla ja vasemmassa olkapäässä 8 vastaajalla. Muita kivun aiheuttajia olivat selkäkivut (7 vastaajalla) niska- ja hartiaseudun kivut (5 vastaajalla) sekä esimerkiksi sulkien raapaisut jousikädessä tai jänteen aiheuttamat mustelmat jousikäden käsivarressa. 75,5 % vastaajista kipu ei vaikuta harjoitteluun ollenkaan tai lähes ollenkaan, 17 % vastaajista kipu vaikuttaa harjoitteluun jonkin verran ja 7,4 % kipu vaikuttaa jo paljon, jopa niin paljon ettei harjoitteleminen ole mahdollista.

Jousiammuntaan liittyviä lihaskireyksiä ja lihasarkuutta oli 67 vastaajalla. Eniten lihaskireyttä koetaan olkapäissä (15 vastaajalla) ja selässä (14 vastaajalla), erityisesti lapaluiden alueella. 7 vastaajaa kertoo lihaskireyksien tulevan epäsäännöllisen treenin yhteydessä. Moni myös välttää treenaamasta niin paljon että lihakset tulisivat kireiksi tai aroiksi, tai toisaalta kokee normaalina pienen lihasarkuuden raskaamman treenin jälkeen.

Lopuksi kyselyssä selvitettiin harrastajien kokemia haasteita ratsujousiammunnassa. Moni kyselyssä esiin nousseista haasteista liittyi treenimahdollisuuksiin (52 vastausta) ja näistä suurimpana yksittäisenä haasteena oli riittävän ajan löytäminen harrastamiseen (27 vastausta). Lisäksi esimerkiksi sääolot, harjoituspaikkojen puute, opettajien puute ja tapahtumien vähyys olivat haasteena vastaajien harrastamiselle. Jousiammuntaan liittyviä haasteita koki 36 vastaajaa, esimerkiksi hyvän, kivuttoman tekniikan oppiminen (4 vastausta), täyden vetopituuden säilyminen ratsailla (4 vastausta), nokittaminen (5 vastausta) sekä yleisesti paremman jousiammunnan oppiminen (14 vastausta). Hevosiin liittyviä haasteita mainitsi 20 vastaajaa, esimerkiksi vierailla hevosilla harjoitteleminen ja kisaaminen (3 vastausta), hyvän ratsastustaidon oppiminen (5 vastausta) ja yhteistyön parantaminen hevosten kanssa (8 vastausta).

Mielen haasteita nousi esiin 18 vastaajalla, esimerkiksi rentouden, rauhallisuuden, keskittymisen ja itseluottamuksen löytäminen tai säilyttäminen (14 vastausta), turvallisuudentunteen löytäminen onnettomuuden jälkeen (2 vastausta), treenimotivaation ylläpitäminen (3 vastausta) ja suunnitelmassa pysyminen (2 vastausta) sekä paineen alla treenaaminen (1 vastaus). Myös oma keho tuotti haasteita 12 vastaajalle, esimerkiksi aikaisemman onnettomuuden tuomien vammojen, sairauden tai kipujen kanssa harrastaminen (6 vastausta), omien fyysisten ominaisuuksien kuten voiman tai nopeuden kehittäminen (3 vastausta) tai tietyn ikäisenä harrastaminen (2 vastausta, sekä itsensä liian nuoreksi että itsensä liian vanhaksi kokeva harrastaja).

Vastaukset tarjosivat hyvää pohjatietoa ratsujousiammunnan harrastajien tavallisista harrastuskäytännöistä ja suurimmista ongelmista. Vastauksissa esiin nousseita aiheita käsitellään fysioterapian opinnäytetyössäni, jonka on tarkoitus valmistua syksyllä 2018.

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Persian sumuvuorilla

Nyt jo kolmantena vuotena putkeen suunnistin hiihtoloman viettoon Iraniin opettajani Ali Ghoorchianin luokse. Vajaaseen kahteen viikkoon kuului jälleen paljon ohjelmaa ja aika hurahti vauhdilla. Nyt laskin uteliaisuuttani paljonko treeniä kertyi ja lopputuloksena ammuin keskimäärin noin sata nuolta päivässä ja ratsastin päivittäin noin kolme tuntia, yleensä kolmella eri hevosella. Sää oli nyt vuodenaikaan nähden erityisen lauha ja sateinen, mikä vaikutti jonkin verran treenimahdollisuuksiimme, mutta loppujen lopuksi aika vähän. Hetkeksikin pilkahtava aurinko kuivatti vuorilla olevan ratsujousiammuntaradan tehokkaasti ja lämpimiin vaatteisiin sonnustautuneena ei haitannut vaikka sade pääsi kastelemaan.

Pääsin heti ensimmäisenä päivänä tutustumaan tallin uusimpaan tulokkaaseen, harmaaseen pieneen Tondar-ruunaan, jota kutsuttiin Muumiksi. Pikkuruuna oli saanut levätä kuusi päivää ennen tuloani, joten ensimmäisellä ratsastuksella se tihkui energiaa ja oli todella hauska kaveri hypähtelevine askeleineen ja iloisine luonteineen. Erityisen huvittavan ensivaikutelman se sai aikaiseksi kun ensimmäisen maastomme päätteeksi kahluutimme hevosia joessa, joka oli sateiden jälkeen lähinnä mutainen rapakko, ja Muumi hetken polskutettuaan pyllähti täysin tyytyväisesti lammikon keskelle piehtaroimaan. Komensin sen ylös ennen kuin se kasteli satulaa, mutta makuulla käymisen johdosta olimme molemmat aivan täysin kuravellissä ja kesti seuraavaan päivään ennen kuin sain vaatteeni kuivatettua huoneemme pikkuisella sähkölämmittimellä.

Muumin omistaja toivoi hevoselleen paljon liikuntaa, joten se oli lähes jokapäiväinen treenikaverini. Myös vanhat tutut Sefid ja Bojhan olivat mukana treeneissämme, minkä lisäksi kävin ratsastamassa nyt kantavana olevaa Gisoom-tammaa 9 kuukauden ikäinen Baroot-varsa mukana juosten. Gisoom oli nyt erityisen energinen ja sen kanssa oli ihanaa tanssahdella vuorenrinteitä pitkin. Baroot ja viime kesän salukinpentu Arjhan, joka nyt on jo suuri nuori koirapoika, leikkivät keskenään kirmaten ympärillämme edes takaisin täyttä laukkaa. Myös kaikkien aikojen lempihevoselleni Gustawille haluttiin nyt treeniä, joten aloitin sen ratsastamisen ensin pienissä pätkissä ilman satulaa. Pikkuhiljaa lenkkimme pitenivät ja Gustawkin alkoi pursua energiaa, mikä oli todella ihanaa kaiken sen kokeman sairastelun jälkeen. Alin vakioratsuna oli hänen rakkautensa Narmashir, joka näyttää muuttuvan vain hienommaksi ja hienommaksi. Minäkin pääsin taas ratsastamaan sillä ja treenaamaan niin omaa ratsastustani kuin vatsalihasteni voimaa!
Jousiammunnassa keskityimme edelleen tekniikan hiomiseen ja etenkin jousikäteni otteeseen. Tässä lajissa on niin paljon yksityiskohtia, että helposti yhtä osa-aluetta hioessa toinen tekniikan alue pääseekin salaa vähän kärsimään. Alin opetustapa ja -taito eivät vieläkään lakkaa hämmästyttämästä: Ali antaa pieniä vihjeitä joiden kanssa olin aluksi ihan sekaisin ja selästä oli tosi vaikea saada hyviä osumia, mutta juuri kun alkoi oikein harmittaa ja epäilyttää, niin yhtäkkiä kehoni oli omaksunut opit ja taas ampuminen tuntuu paremmalta kuin koskaan aikaisemmin. Nuolet napsuivat varman napakasti kohteisiin ja kuvista näki jälkikäteen että tekniikkakin näytti hyvältä! Jee! Olen todella iloinen että saan olla niin hyvän opettajan opissa.

Nyt myös Alin ”luola” oli remontoitu ja tällä kertaa en asunutkaan satulahuoneessa, vaan aivan luksushienossa pikku huoneessa jossa oli oma pikku keittiö, suihku ja vessa! Nyt Ali oli myös ottanut käyttöön perinteisen persialaisen lämmitysjärjestelmän: matala pöytä oli peitetty villahuovilla ja niiden alla oli pieni sähkölämmitin. Päivällä istuimme pöydän ääressä jalat vilttien alla lämpimässä ja öisin nukuimme pöydän eri sivuilla niin että huopien alta lämpö hehkui ja piti koko kehon taivaallisen lämpimänä viileässä yöilmassa. Tämä pöytä oli tarpeeksi iso 4-6 ihmiselle, mutta Ali kertoi lapsuudestaan jossa vuoristokylissä vastaava pöytä oli suurempi ja yli kahdeksan ihmistä saattoivat nukkua sen ympärillä, pienet tulisijat pöydän alla lämpöä tuottaen.

Pariksi päiväksi luoksemme tuli Alin uusi iranilainen oppilas Shirin, jonka Ali määräsi minun opetettavakseni testatakseen taitojani opettajana. Shirin kehittyikin parissa päivässä jousiampujana tosi hyvin ja vastalahjaksi sain oppia häneltä persialaista perinnetanssia. Yksi Iranin hauskoista perinteistä on värjätä hyvien hevosten häntä ja jalat punaisiksi hennalla ja Ali oli värjännyt sekä Narmashirin että Muumin jouhet, mutta värin haalistuttua käsittely piti uusia. Niinpä Muumin häntää värjätessämme perustimme keittiön keskelle myös pienen kauneussalongin jossa Shirin värjäsi kokeeksi muutamia hennaraitoja minunkin hiuksiini.

Shirinin lähdettyä saapuivat seuraavat vieraamme, suomalainen ryhmä Uine, Enni ja Sonja! On aina tosi kivaa kun suomalaisia tulee käymään. Ammuimme yhdessä maasta käsin, kävimme syömässä ja esittelin lempiruokiani (kaikkein tärkeimpänä lampaanmaitojäätelön!) ja ratsastimme vuorenrinteillä. Ehdin olla ryhmän mukana vain yhden päivän, mutta ehdimme siinäkin ajassa tehdä paljon.


Maanantai-iltana muiden matka oli vasta alussa, mutta minun oli aika hypätä yöllä taksiin ja suunnata lentokentälle kotimatkaa tekemään. En ihan malttanut pitää kaikkien päivien treenimääriä maltillisina etenkään reissun loppupuolella ja kipeytynyt vasen olkapääni ilmoitti mielipiteensä siitä kärttyisästi, joten hetken aikaa pitää ottaa taas rauhallisesti. Kuitenkin sisälläni palaa taas valtava into treenaamiseen. Nyt minulla on maaliskuu aikaa harjoitella oppimaani ja huhtikuussa uudet seikkailut odottavat!

Kuvat: Ali Ghoorchian


Viime vuoden kisakausi loppui ihanasti omiin ennätyksiini Iranin Saryazdin kansainvälisissäratsutaistelukilpailuissa ja vielä kotona Suomessa ESRAJA:n pikkujoulukisoissakin onnistuin nappaamaan ensimmäisen sijan ihanan Barbelinda-tamman kanssa. Vuosi 2017 oli hyvä taputella muistoihin ja kääntää nokka pikkuhiljaa kohti uusia haasteita. En kuitenkaan pitänyt erityisempää kiirettä vaan aloitin tosi rennosti ampumalla sen verran kuin mieli teki. Viimeisimmältä Iranin reissultani toin tuliaisiksi persialaisen peukalo-otteen, jota makustelin ja tutkiskelin kaksi kuukautta. Alkuun ote tuntui todella hyvältä, mutta toisaalta uudelta ja hämmentävältä. Juuri ennen vuodenvaihdetta meillä oli maasta ammunnan Ratsujousiampujan Kiusaus -kisat Helsingin jousiammuntahallilla ja kisasin juurikaan etukäteen harjoittelematta persialaisella otteella hyvin vaihtelevin tuloksin. Kisa itsessään oli ihan mahtava keskittymisharjoitus ja onnistuin rämpimään tieni neljännelle sijalle, vaikka välillä kyllä häpesin osumiani ja nuolieni hassua lentoa. Uudella otteella en saanut osumiin samanlaista varmuuden tunnetta kuin aikaisemmin.

Persialainen ote
Tänä talvena olen nautiskellut Maunulan sisähallissa ampumisesta Artemiksen jäsenenä. Aivan ihanaa treenata valoisassa, lämpimässä, kuivassa tilassa ja vielä kivojen ihmisten kanssa! Talja- ja tähtäinjousilla ampuvien joukossa saa kyllä potea vähän alemmuuskompleksia omalla risukepillä ampumisestaan, mutta muut harrastajat ovat suhtautuneet ratsujouseen lämpimällä mielenkiinnolla ja toisaalta jäsenistössä on jo aika paljon ratsujousiampujiakin.

Myös muutoin olen hiukan kehittänyt treenitapojani ja mukanani kulkevat nyt kuminauhat ja käytän peiliä melko paljon apuna. Tammikuussa aloittaessani taas säännöllisen treenin vedin nimittäin hiukan överiksi ja ammuttuani heti alkuun liian paljon sain vieraakseni ikävän kaverin, vasemman olkapään inpingmentin eli ahdas olka -oireyhtymän. Kun vasen käsi ei enää kohonnut hartiatason yläpuolelle ja särki levossakin, oli pakko ottaa hiukan pakkia ja nolona todeta että neiti fysioterapeuttiopiskelija ei kyllä taaskaan muistanut omalla kohdallaan soveltaa osaamistaan. Nyt paremman lämmittelyn, lapatukiharjoitteiden, kuminauhatreenin ja maltillisempien treenisessioiden jälkeen olkapää alkaakin olla paremmassa jamassa ja minulla on taas yksi ”Älä tee niin kuin minä tein...” -kokemus enemmän.

Teoriatasolla fysioterapeuttisen osaamisen yhdistäminen ratsujousiammuntaan on ollut paljon käsillä opinnäytetyöni merkeissä. Olen kerännyt ja käynyt läpi mielenkiintoista lähdekirjallisuutta ja kerännyt kyselyillä tietoa ja kokemusta ratsujousiammunnan harrastajilta sekä opettajilta. Käytännön työhön pääsin järjestäessäni helmikuun alussa Ratsujousiampujan kehonhuoltokurssin, jolla pääsin opettamaan aiheesta ja erityisesti lapatuen merkityksestä. Todella mielenkiintoista ja antoisaa! Olen hirveän iloinen siitä, että saan työskennellä minulle niin mielenkiintoisten teemojen ympärillä sekä koulussa että ratsujousiammunnan parissa.

Bambi on nyt ihana pörröturkkinen lumipallo valkoisessa talvikarvassaan ja olemme tosi paljon maastoilleet ilman satulaa. Tasapainolleni lenkkimme ovat tehneet tosi hyvää ja kiitolaukat lumihangen halki saavat meidät molemmat innostumaan. Nyt myös pellolla on ollut hyvät pohjat ratsujousiammunnalle ja olemme tehneet pienen radan jolla treenata. Toistaiseksi treenimme on keskittynyt vain single shottiin ja siinä tekniikan hiomiseen.

Helmikuussa kokeilin pitkästä aikaa taas peukulla ampumista turhauduttuani treeneissä osumatarkkuuden vaihtelevuuteen. Oho hei, yhtäkkiä nuolet rupesivat taas menemään sinne minne halusinkin! Ammuin vielä joitain treenejä vuorotellen sekä peukulla että persialaisella, mutta lopulta päädyin palaamaan takaisin peukaloon. Paljon varmasti on kyse siitä, että peukalo on minulle niin paljon tutumpi, mutta joka tapauksessa persialainen ote oli talviajan testi ja nyt tuntui hyvältä palata tuttuun turvalliseen peukkuun.

Helmikuun puolivälissä lähdin Iraniin hiomaan tekniikkaani vielä paremmaksi tulevaa kisakautta varten sekä tietenkin nauttimaan ihanasta vuoristoluonnosta. Siitä lisää seuraavassa postauksessa!

Keihäsharjoituksia huhtikuun Jordanian kisoja varten.

maanantai 25. joulukuuta 2017

Aavikolta vuorille

Iranin kansainvälisten ratsujousiammuntakilpailujen päätyttyä jäin vielä viideksi päiväksi Iraniin auttamaan valmentajani Alin hevosten kotiinkuljetuksessa ja oppimaan kotiläksyjä talvikauden treenejä varten. Vuoden viimeiset isot kisat olivat nyt ohi hienoin tuloksin ja vaikka aika ennen niitä oli niin työntäyteistä ettei treenille juuri jäänyt aikaa, niin nyt saimme keskittyä taas tekniikkaan sekä ampumiseen niin maasta kuin ratsainkin.

Pitkä 800 kilometrin automatka Iranin keskiosasta Yazdista pohjoiseen Alborz-vuorten kupeeseen Kordaniin sujui hyvin, vaikka olimmekin väsyneitä. Vuorilla viileä ilma pureutui heti luihin ja ytimiin autosta ulos astuessa ja kaikkiin lämpimiin vaatteisiin ja viltteihin toppautuen kömmimme sänkyihimme nukkumaan. Nyt kun meillä ei ollut edes tavallista pientä sähkölämmitintä käytössä niin savitalon sisälläkin oli pakkasta, mutta onneksi lampaankarvaliivi ja villapeitot pitivät hyvin lämpimänä.

Kaksi seuraavaa päivää Ali vietti pääosin hoitaen asioita kaupungilla ja minä nautiskelin rauhallisesta tallielämästä maastoillen vuoristossa Gisoomilla, Narmashirilla ja Sefidillä sekä ampuen maasta. Rakas kurdiori Sardar oli myyty Yazdiin ja myös Bojhanin omistaja oli vaihtunut, joten hevostilanne on nyt erilainen. Gisoomin varsa Baroot on nyt jo melkoisen suuri, mutta kulki edelleen kuuliaisesti mukanamme maastoilla.

Nyt on hyvä hetki uusille ampumiseen liittyville tutkiskeluille, jotka ovat houkutelleet mielen perällä jonkin aikaa. Niinpä lähdin nyt testailemaan niin että käänsinkin viineni oikealle lonkalleni osoittamaan taakse, eli hyvin perinteiseksi ratsujousiammuntaviineksi joka on sallinut miekan, keihään ja muiden aseiden käyttöä vapaammin kuin viine, jossa nuolet voivat tulla käsien tielle. Otin kokeiluun myös hiukan erilaisen nokitustavan. Tämä viine on hiukan hitaampi käyttää kuin vasemman puolen viineni, mutta tykkään siitä kuitenkin kovasti. Nyt on hyvä hetki harjoitella enemmän sen käyttöä ja harkita jäisinkö käyttämään sitä jatkossakin vai vaihdanko vielä takaisin vasemman puolen viineen, jonka kanssa treenaamista jatkan tässä ohella myös. Lisäksi Ali opetti minulle hiukan erilaisen khosravani-otteen jolla ampua. Testasin otetta ja nuolten lento tuntui paremmalta, joten jään jatkamaan testejä tämän otteen kanssa vaikka se tarjoaakin myös monia virheen mahdollisuuksia. Päivitän näistä testeistäni lisää kunhan ehdin ampua tarpeeksi muodostaakseni varmemman mielipiteen.

Kävin kokeilemassa näitä muutoksia myös hevosenselästä ampuen yksittäistä maalitaulua. Yhden treenin kävin tekemässä yksin Gisoom-tamman kanssa Baroot tarkkana opettajanani Alin ollessa kaupungilla, ja sen jälkeen kävimme pariin kertaan ampumassa Alin kanssa. Selästäkin osumat tuntuivat hyviltä, joskin 12 metrin etäisyydellä radasta seisova 40 cm x 40 cm maalitaulu oli melko haastava vastustaja. 

Päivät hurahtivat vikkelään ja kotimatka alkoi kutsua. Uusia juttuja makustellen kohti tulevaa!

tiistai 5. joulukuuta 2017

The 1st International Equestrian Martial Arts Competition in Iran

Single Shot hiekkamyrskyssä. (c) Amir Abravi

Opettajani Ali Ghoorchianin vuosien haave ja kuukausien työ palkittiin, kun marraskuun lopulla järjestettiin The 1st International Equestrian Martial Arts Competition in Iran eli Iranin ensimmäinen kansainvälinen ratsutaistelulajien kilpailu. Kilpailun järjestäjinä toimivat The Equestrian Federation of I.R. Iran sekä The World Horseback Archery Federation. Kisa oli monin puolin ainutlaatuinen, sillä esimerkiksi vuosikymmeniin Iranin kansainvälisissä ratsastuskilpailuissa ei ole ollut osanottajia näin monesta eri maasta. Ali kutsui minut sekä puolalaisen Anka Sokolskan apureikseen viimehetken kisajärjestelyihin ja hevosista huolehtimiseen, joten vietin Yazdin aavikon laidalla pari viikkoa ennen kisan alkua. Tein siitä ajasta erillisen kirjoituksen, jossa kerron myös enemmän upeasta historiallisesta kisa-alueesta Saryazdista.

Vanhasta karavaanien pysähdyspaikasta eli karavansarasta kunnostettu hotellimme täyttyi naurulla ja puheensorinalla sitä mukaa kun kansainväliset kilpailijat saapuivat tipoittain paikalle. Karavansara oli käytännössä suuri neliön mallinen sali pöytineen ja persialaisine lokoilunurkkauksineen, ja ihmisten omat hotellihuoneet sijoittuivat kaikille sen reunoille. Niinpä tunnelma oli kaiken aikaa ihanan yhteisöllinen kaikkien kerääntyessä luonnollisesti yhteen, mutta tarvittaessa oli mahdollista hipsiä oman huoneen suojiin lepäämään.

Ensimmäisen päivän ohjelmassa oli hevosiin tutustumista, jotta kaikki kilpailijat löytäisivät mieleisensä kisaratsun. Minun ratsukseni oli määräytynyt paikallisen ystävämme Naser Rahmatin kiukkuinen tamma Khatun (farsiksi kuningatar), joka ei juurikaan välittänyt vieraista ihmisistä vaan potki ja puri hanakasti, mutta johon olin ehtinyt hiukan ystävystyä ja yhden ratsastuksen perusteella tykästyä. 

Kävelimme lyhyen matkan seuraavalle karavansaralle, jonka huoneisiin ja kammioihin oli nyt majoitettu kisahevoset. Ali ehdotti kullekin kisaajalle hevosta joka voisi olla tälle mieleinen ja toiveiden mukainen, ja minä puolestani autoin löytämään hevosten varusteita ja kertomaan hiukan niiden luonteista. Kun kaikki olivat valmiita, hyppäsimme hevostemme selkään ja ratsastimme ulos karavansaran porteista edessämme levittäytyvälle aavikolle. Teimme lyhyen ratsastuksen aavikolla jotta ihmiset pääsivät hiukan tutustumaan hevosiinsa ja sen jälkeen suuntasimme kisaradalle. Kokeilimme jokainen muutamia laukkoja jotta saimme tuntumaa siihen, miten hevonen käyttäytyisi kisan aikana. Sitten vaihdoimme ratsastajia ja annoin ratsastukseen tyytyväisenä Khatunin paikalliselle ratsujousiampujalle Hosseinille, joka olisi sen toinen ratsastaja kilpailussa. Ihmiset löysivätkin hyvin mieleisiään kisaratsuja ja jalkojen viilentämisen kautta veimme ne takaisin tallille.

Söimme hotellilla herkullisen lounaan ja lähdimme seuraavaksi vierailemaan upeassa sassanidiaikakauden linnakkeessa, Arg Saryazdissa. Olin vieraillut linnalla jo kahdesti aikaisemmin, mutta sen seurauksena kihisin vain suuremmasta innosta päästä jatkamaan tutkimuksia sen kapeilla käytävillä ja mystisissä tunneleissa. Linnalta palattuamme söimme maistuvan illallisen ja vietimme hiukan iltaa ennen nukkumaanmenoa.
(c) Katariina Cozmei

Vielä seuraavakin päivä oli varattu harjoitteluun, joten suuntasimme jälleen aamulla tallille ja tällä kertaa pääsimme ampumaan radalla, jonne oli laitettu maalitauluja Korean Serial Shotin ja Persian Trackin mukaisesti. Kierroksia ei ollut kovin montaa, joten yritin käyttää ne mahdollisimman hyvin. Aloitin ampumalla Korean Serial Shottia eli 30 metrin välein olevia maalitauluja, jotka oli sijoitettu 7-8 metrin päähän radasta. Khatunin vauhti oli juuri sopiva ja pystyin keskittymään ampumiseen hyvin, aikaa oli noin kolme sekuntia per nuoli. Olen tottunut treenaamaan paljon kauempana oleviin kohteisiin, joten nyt nämä lähempänä olevat suuremmat kohteet tuntuivatkin aika helpoilta ja wau, ammuin heti ensimmäisellä kierroksella kolmeen tauluun neljästä täysosuman eli viisi pistettä. Takaisin lähtöviivaa kohti ratsastaessani kerroin silmät suurina Alille suorituksestani, ja tyytyväisenä nyökyttelevän opettajani kanssa totesimme että Serial Shot oli nyt hyvä jättää hautumaan kisaa varten ja käytin muutaman viimeisen treenikierroksen haastavan Persian Trackin harjoitteluun. 

Oman treenini jälkeen annoin Khatunin jälleen Hosseinille ja kiirehdin hakemaan muita kisaajia avustavan Alin kisaratsun Sardarin, jotta hänkin pääsi ratsastamaan treenikierroksensa. Tuulennopea Sardar kuitenkin teki askellusvirheen radan päädyssä olevassa kurvissa, kompastui ja kaatui vauhdikkaasti. Ali iski kylkensä ja jäi osittain Sardarin alle, mutta pääsi kuitenkin ylös ja vakuutteli olevansa kunnossa, joten riensin pitelemään Sardarin päätä kun jouduimme leikkaamaan sen satulavyön poikki, jotta saimme satulan pois sen selästä ja kieräytettyä sen pois hiekkavallilta. Fiksu Sardar antoi meidän työskennellä rauhallisesti tilannetta seuraillen ja ei ollut moksiskaan koko onnettomuudesta, vaan ponkaisi pystyyn hyvään asentoon kierähdettyään ja seurasi sitten minua tyytyväisesti kun taluttelin sille pitkät loppukäynnit ja viilensin sen jalat. Ali puolestaan sai kovan flunssan lisäksi kiusakseen pari murtunutta kylkiluuta, mutta päätti kuitenkin silti kisata.

(c) Katariina Cozmei
Lounaan jälkeen kävin vielä treenaamassa maasta ampumista ja illalla ohjelmassa oli bussikyyti 30 kilometrin päähän Yazdin keskustaan, jossa meitä odotti mieletön illallinen kauniissa vanhassa ravintolahotellissa, jonka puutarha lumosi kauneudellaan. Vatsa ääriään myöten täynnä oli hyvä kellahtaa sänkyyn nukkumaan ja valmistautumaan tulevaan.

Ensimmäisen kisapäivän aamu sarasti viileänä ja todella tuulisena. Aamiaisen syötyämme siirryimme tallialueelle valmistelemaan hevosia avajaisseremonian lippukulkuetta varten. Suomen edustajina tässä kilpailussa olivat minä sekä ystäväni Anni Jauhiainen, ja näppärästi myös tammamme Khatun ja Bahar olivat kaveruksia, joten pystyimme ratsastamaan lähekkäin ja kokeilimmekin erilaisia katrilliharjoituksia odottaessamme aavikolla siirtymistä avajaisseremoniaan. Seremonia pidettiin hotellia vastapäätä sijaitsevassa karavansarassa, jonne toinen toistaan tärkeämmät vieraat asettuivat. 

(c) Youngsup Kim
Lipunkantajina kulkueessa olivat paikalliset kuuromykät opiskelijat. Asetuimme Suomen lippua kantavan perinteiseen asuun pukeutuneen naisen lähelle odottamaan. Kulkueen ensimmäisinä kulkivat koreasti koristellut kamelit ja niiden perään lähtivät lipunkantajat sekä maan edustajat hevosineen. Kuljimme sisään karavansaran portista, yleisö aploodeerasi ja värikkäät liput liehuivat. Khatun epäröi hiukan, mutta kulki kehotuksestani rohkeasti areenan halki, tervehdimme yleisöä hymyillen ja jatkoimme ulos linnakkeen takaportista. Hevosten seremoniaosuus oli tässä ja veimme ne takaisin tallille ratsastaen rinnakkain aavikon halki kuin entisaikojen soturit konsanaan. Kiiruhdimme jalkaisin takaisin seremoniaan, jossa kuulimme tärkeitä puheita, perinteistä musiikkia, lasten runonlausuntaa ja viittomakielistä tanssia. Myös UNESCO lähetti tervehdyksensä tälle historialliselle tapahtumalle.

Avajaisten jälkeen nautimme lounasta ja aloimme sitten valmistautua ensimmäiseen kisarataan eli Single Shottiin. Tehtäväni oli hoitaa ja varustaa Khatunin lisäksi myös Alin kisaratsu Sardar, sillä Ali itse viiletti hoitamassa kisajärjestelyjen juoksevia asioita. Ensimmäisessä kisaryhmässä oli yhteensä kahdeksan ratsastajaa, eli suurin osa kansainvälisistä kilpailijoista. Kun kaikki olivat valmiita, siirryimme lämmittelemään hevosia kisa-alueelle. Tuuli vaikutti päivän aikana vain yltyneen ja aloin pian täristä kylmästä, vaikka minulla olikin merinovillakerrasto perinteisen kisa-asuni alla. Saimme jokainen yhden lämmittelylaukan ja aloitimme sen jälkeen kilpailukierrokset. 

(c) Alan Le Gall
Single Shot -radalla on nimensä mukaisesti vain yksi kohde 10 metrin etäisyydellä radasta. Yksinkertaisuudessaan tämä rata on uskomattoman vaikea, sillä henkinen paine on kova ja oikeaa hetkeä on maltettava odottaa ja kaikki tehtävä juuri oikein, jotta osuma olisi hyvä. Nyt paineita ei lainkaan helpottanut riepottava tuuli, joka nostatti hiekkaa ilmaan ja sai niin maalitaulut kuin ajanottolaitteetkin lentelemään ympäriinsä kukin vuorollaan. Hytisin radan alussa Khatunin selässä, yritin suojata silmiäni ilmassa lentävältä hiekalta ja seurasin kun kisaajat ennen minua lähtivät suorituksiinsa. Lopulta oli oma vuoroni, joskin jouduin jälleen odottamaan että ilmaan lennähtänyt ajanottolaite saatiin paikalleen ja tuettua. Yritin odottaa suotuisaa hetkeä jolloin ilmassa ei olisi kaikkein pahinta hiekkapilveä, mutta se osoittautui melko mahdottomaksi joten lähdin matkaan. Radalle päästyäni huomasin että aloitusviivan ajanottokone lensi tiehensä, joten arvelin ettei minulle välttämättä saataisi aikaa, mutta päätin silti yrittää ampua. Nokitin silmät kiinni ja maalitaulun kohdalla lähetin nuolen matkaan niin, että lähes hämmästyin kun näin sen napsahtavan tauluun ja tuovan minulle yhden pisteen! Lisäksi ajanottolaite oli onnekkaasti lentänyt tiehensä vasta aloitusaikani otettuaan, joten pääsin jatkamaan normaalisti toiselle kierrokselle.

(c) Youngsup Kim
Aavikolla säätilat muuttuvat nopeasti, ja jo tässä ajassa tuuli sai puhallettua pilvet syrjään, aurinko alkoi paistaa taivaalta ja hiekka ei enää pöllynnyt ilmaan. Niinpä lähdin toiselle kierrokselleni paljon paremmassa mielentilassa, pääsin oikeasti keskittymään ja jes, neljän pisteen osuma! Nopeusbonuksineen yhteispisteeni tältä radalta olivat 13,2 ja pääsin sillä sijalle 9 / 23!

Seurasin vielä muiden kilpailijoiden suorituksia, joiden päätteeksi aurinko alkoikin jo painua vuorten taakse. Lämmin illallinen kelpasi hiukan kylmettyneille kilpailijoille hyvin ja uni lämpöisen peiton alla maittoi.

Seuraava aamu valkeni jo lämpimämpänä ja aurinkoisena. Kaksi maakotkaa lipui laiskasti sinisellä taivaalla kisa-alueen yläpuolella. Heti aamusta kilpailtiin Double Shot, jossa radan ensimmäistä maalia ammutaan etuviistoon ja toista takaviistoon. Ensimmäisellä kierroksella on osuttava ainakin toiseen tauluista, jotta saa jatkaa toiselle kierrokselle. Lähdin radalle hyvässä mielentilassa ja ammuin ensimmäisestä maalitaulusta täysosuman 5 pistettä sekä toisesta maalista 3 pistettä! Iloisin mielin palasin radan alkuun ja halusin nyt metsästää täysosuman myös backshot-kohteesta. Niin sitten teinkin, sain toisesta maalitaulusta 5 pistettä, mutta ensimmäisen maalitaulun kohdalla tein pienen jousikäden virheen ja nuoli napsahti taulun yläreunaan osuma-alueen ulkopuolelle. Kaikkiaan olin suoritukseen kuitenkin tyytyväinen, ja vielä häkeltyneen onnellisempi olin kun näin tulokset: yhteispisteillä 20,6 pääsin Double Shotissa sijalle 2 / 23!
(c) Katariina Cozmei

Heti Double Shotin perään kilpailtiin Serial Shot, jossa 5 kohdetta odottivat metsästäjäänsä 30 metrin välein toisistaan. Vähintään 3 kohteeseen on osuttava saadakseen jatkaa seuraavalle kierrokselle. Treenipäiväni perusteella odotin tätä rataa sekä innolla että jännityksellä ja syöksyin matkaan täynnä adrenaliinia. Ensimmäinen kierros alkoikin todella lupaavasti: ensimmäinen maali 5 pistettä, toinen maali 5 pistettä, kolmas maali 4 pistettä, hiukan kiirettä nokittaa, neljäs maali 3 pistettä, iik ehdinkö vielä ampua, viides maali 1 piste! Onnea hehkuen karautin radan päätyyn ja halasin Khatunia. Lähes jännityksestä ja innosta täristen suuntasin takaisin alkuun ja toiselle kisakierrokselle. Nyt jännitykseni kuitenkin alkoi näkyä: ensimmäinen maali 2 pistettä, toinen maali 2 pistettä, pieni sisuuntuminen ja kolmas maali 5 pistettä, neljäs maali 4 pistettä ja vielä kaikki likoon, viides maali 5 pistettä! Säkenöin onnesta radan lopuksi, luovutin Khatunin Hosseinille ja tanssahtelin katsomaan muiden kisaajien suorituksia. Tunnelmani ei olisi voinut olla riemukkaampi, kun illalla sain tietää tulokset: pisteillä 43,92 sijoitus 3 / 23!

Tässä välissä syötiin lounas, jonka jälkeen päivä jatkui vielä yhdellä kisaradalla, ylös päin ammuttavalla qabaqilla. Kisakierroksia oli vain yksi, joten kaikki oli pantava likoon. Qabaq on siitä ärsyttävä rata, että se ei tavallaan ole hirveän vaikea sikäli kun kohde on periaatteessa aika lähellä, mutta kuitenkin se hämää mieltä ja toisaalta ajoituksen on oltava juuri kohdallaan jotta pieneen kohteeseen osuisi. Suurin osa edelläni ratsastavista kanssakilpailijoista ampui ohi pienestä tangon päässä killuvasta metallilevystä, joten paineet alkoivat taas kasautua päässäni. Jos vain osuisin... Lähdin matkaan, yritin odottaa sopivaa hetkeä mutta päädyin kuitenkin ennakoimaan ja nuoleni suhahti ilmaan ohittaen qabaq-kohteen täpärästi. Näin tällä kertaa, ja lopulta 23 kisaajasta osuman qabaqiin kalautti vain 3. Yleisö kuitenkin hurrasi villisti kaikkien suorituksille ja hauskojen kisakumppanien kanssa on aina helppo hymyillä ja nauraa.

Runsaslukuinen yleisö tosin tarkoitti myös sitä, että kaikki halusivat tervehtiä, jutella ja ottaa selfietä eksoottisten ulkomaalaisten vieraiden kanssa. Itsensä sai tuntea varsinaiseksi julkkikseksi, kun ihmiset vaativat valokuvia ja seurasivat innokkaasti minne tahansa menikin. Erityisesti kisan neljä kansainvälistä naisratsastajaa keräsivät valtavasti huomiota ja ihastusta. Tilanteen alkaessa ahdistaa oli kuitenkin helppo luikahtaa muiden ratsujousiampujien joukkoon ja ryhmässä tilanne oli lähinnä hauska. Hotellin omaa rauhaa osasi arvostaa entistä enemmän tämän kokemuksen jälkeen.

(c) Alan Le Gall
Viimeisenä kisapäivänä paikalla oli edustajia Iranin ratsastajainliitosta ja vuorossa olivat viimeiset kisaradat Persian Track sekä The Sword and Spear. Persian Track muistutti kovasti turkkilaista Mamluk-rataa, mutta hiukan eri yksityiskohdilla. Radalle sai lähteä nuoli nokitettuna ja kohteita sai ampua niin monta kertaa kuin ehti, mutta kuitenkin vähintään yhteen kohteeseen oli saatava osuma jotta saisi jatkaa seuraavalle kierrokselle ja vähintään kahteen kohteista oli osuttava jotta saisi aikabonukset. Ensimmäinen kohde oli etuviistoon 45 metrin päässä radan alusta, muistaakseni 8 metrin etäisyydellä radasta ja noin puolentoista metrin korkeudella. Toinen kohde oli takaviistoon heti kiinni ensimmäisessä kohteessa ja matalammalla. Näiden kohteiden jälkeen 35 metrin päässä odotti suoraan sivulle ammuttava maalitaulu, joka oli 12 metrin etäisyydellä radasta. Maalitaulut olivat 60 cm halkaisijaltaan olevia ympyröitä, jonka uloimman renkaan osumasta sai 1 pisteen, toisen renkaan osumasta 3 pistettä ja keskelle osumisesta 5 pistettä.

Khatunin vauhdilla totesin varmimmaksi taktiikaksi ampua ensimmäistä kohdetta melko läheltä, jättää backshot välistä ja keskittyä ampumaan hyvä osuma sideshottiin. Minulla on kuitenkin edelleen vaikeuksia keskittyä ympyrätauluihin joissa ei ole keskustassa mitään samanlaista yksityiskohtaa kuin korealaisissa tiikerinpäätauluissa, joten en mielessäni tähdännyt taulun keskelle vaan koko tauluun, minkä tuloksena nuoleni napsahti ärsyttävästi pari senttiä osuma-alueen ulkopuolelle. Terästäydyin ampumaan hyvin sideshottiin jottei minua hylättäisi ja jes, kolme pistettä! Helpottuneena pääsin toiselle kierrokselle, jolle pääsi ryhmästäni vain kaksi muuta kisaajaa. Yritin nyt keskittyä paremmin, mutta äh ei, täysin sama virhe ja jälleen osuma ensimmäiseen maalitauluun mutta juuri pistealueen ulkopuolelle. Nyt myös toinen laukaukseni oli huonompi, mutta osui kuitenkin juuri uloimman rinkulan reunalle tuoden minulle yhden pisteen. Tällä hurjalla 4 pisteen saaliillani pääsin kuitenkin sijalle 7 / 23, sillä rata oli hyvin haastava muillekin.

(c) Youngsup Kim
Heti persialaisen radan jälkeen valmistauduimme kilpailun viimeiseen koitokseen, miekkaan ja keihääseen. Rata oli avoin alue jousiammuntaradan sisäpuolella ja sinne lähdettiin suora miekka tai shamshir-sapeli valmiiksi kädessä. Ensimmäisenä tähtävänä oli napata miekalla 5 rengasta, pitää ne mukana miekassa, laukata merkkitolpan toiselle puolelle ja jättää miekka renkaineen sinne. Jokaisesta tolpalle tuodusta renkaasta sai yhden pisten. Tolpan jälkeen oli käännyttävä nopeasti takaisin maalialuetta kohti, napattava yksi maahan isketyistä keihäistä mukaan ja lävistettävä sillä maassa odottava 6 x 20 cm kokoinen kohde.  Jos kohteeseen sai tehtyä reiän, sai siitä 1 pisteen, jos sen sai poimittua mukaansa mutta se tippui ennen maaliviivaa sai siitä 3 pistettä ja jos sen kantoi mukanaan maaliviivan yli sai siitä 6 pistettä. Aikakin luonnollisesti merkitsi, sillä aikaraja tälle yhteensä 200 metrin radalle oli 30 sekuntia ja sitä nopeammasta suorituksesta sai lisäpisteitä, hitaammasta suorituksesta puolestaan vähennettiin pisteitä.

(c) Ilnas Azarian
Ennen ratsujousiammunnan aloittamista olen harrastanut Skill At Armsia, joten miekan ja keihään käyttely hevosen selästä on entuudestaan tuttua, vaikka harjoitukset olivatkin erilaisia pohjautuessaan eurooppalaisten ritareiden sodankäynnissä tarvitsemiin taitoihin eivätkä aasialaiseen vauhdikkaaseen kevyen ratsuväen aseidenkäyttöön. Neza-bazia eli tent-peggingiä, eli keihäällä pienen kohteen nappaamista maasta olen kuitenkin harjoitellut aikaisemminkin muutamaan otteeseen Iranissa, ja ehdin kisaa ennen kokeilla renkaiden nappaamista muutaman kierroksen niin että sain jonkinlaisen käsityksen siitä, miten siinä voisi suoriutua. 

Koska rata oli melko vieras valtaosalle kansainvälisistä kilpailijoista mutta kuitenkin tärkeä osa kilpailua Iranin ratsastajainliiton kannalta, sallittiin kaikille yksi harjoituskierros ennen kisan alkua. Valitsin miekakseni persialaisen shamshirin ja sain napattua kaikki 5 rengasta mukaani! En edelleenkään tiedä mikä tarkalleen määrittää sen onnistuuko renkaiden poiminta vai ei, mutta minua auttaa ajatus piston tekemisestä, sillä harjoituksen idea on oppia pistämään käyrällä miekalla niin että se samalla viiltää vihollista, mutta ei tempaudu pois ratsastajan kädestä kovassakaan vauhdissa. Seuraavaksi lähdin tavoittelemaan keihästä, mutta ratsastin hiukan liian vauhdikkaasti enkä saanut napattua sitä mukaani. Palasin poimimaan sen, mutta en keskittynyt tarpeeksi vaan poimittava kohde jäi koskemattomana maahan.

Kierros oli onneksi kuitenkin vasta harjoitusta, ja nyt kun kisa pääsi alkamaan, olin jälleen lähes tärisevän innostunut ja jännittynyt, mutta samalla lähes liekeissä. Laukkasin reippaasti renkaiden luokse ja sain neljä niistä mukaani, jätin ne rivakasti merkkitolpalle ja käännähdin ympäri, hidastin vauhtia niin että sain keihään hyvin napattua mukaani, kumarruin Khatunin kaulalle ja sain lävistettyä pienen kohteen keihääni kärjellä ja kannettua sen koko matkan maaliin saakka! Yhteensä 10 pistettä vajaassa 24 sekunnissa!

(c) Ilnas Azarian
Innokkaana lähdin seuraavalle kierrokselle, jolloin pistoni onnistui hiukan huonommin ja sain vain yhden renkaan mukaani. Nappasin kuitenkin jälleen keihään hyvin ja sain keihästettyä tent-pegging -kohteen mukaani, mutta tällä kertaa se lipsahti irti keihäänkärjestäni ennen maaliviivaa. Sain kuitenkin 4 pistettä ja aikabonukset, eli kokonaisuudessaan 26,92 pistettä ja sijoitus 3 / 23!

Voipuneena mutta onnellisena kisasuoritusten päätyttyä hoidimme hevoset tallille ja siirryimme syömään lounasta, jonka jälkeen oli loppuseremonian ja palkintojenjaon aika. Kuljimme lippukulkueessa paikoillemme salin reunalle ja seurasimme farsinkielisiä puheita sekä hauskan muusikon esityksiä. Seuraavaksi alkoi palkintojenjako ja hehkuin ilosta, kun sain kiivetä Suomen lipun kera palkintokorokkeelle vastaanottamaan mitalit, ruusukkeet ja sertifikaatit Double Shotin hopeasijasta sekä Serial Shotin ja Miekka & Keihään pronssisijasta. Lopulta oli jäljellä enää kokonaiskisan tulosten paljastaminen, joita odotin suurella jännityksellä. Pisteitä näkemättä en tiennyt, voisinko suorituksillani yltää sijoittuneiden joukkoon. Arvelin että saattaisin olla kolmas tai neljäs. 

Ensimmäinen sija julkistettiin ja palkintokorokkeelle kutsuttiin rakas ystäväni ja aivan huikeasti suoriutunut Anka Sokolska! Hurrasin innoissani, ja seuraavaksi leukani loksahti auki kun hopeasijalle kutsuttiin "Miss Anna from Finland!". Kipitin ylpeästi ystäväni rinnalle ja hurrasin kun pronssisijalle vierellemme liittyi unkarilainen Christoph Nemethy. Saimme mitalit, ruusukkeet, sertifikaatit sekä upeat hevospatsaat. Seisoimme hymystä säkenöiden yleisön edessä ja meille soitettiin Puolan, Suomen ja Unkarin kansallislaulut. Oli huikeaa kuulla Maamme-laulun kaikuvan persialaisessa salissa.

Palkintojenjako loppui tähän ja päädyimme poseeraamaan ensin useissa virallisissa kuvissa ja sen jälkeen vielä useammissa selfieissä. Ali bongasi ahdinkoni ja auttoi minua selviytymään ihmisjoukon seasta turvaan hotellin kansainvälisille kisaajille varattuun osaan. Olisin kovasti halunnut julkisesti kiittää Alia valmentajanani toimimisesta ja kaikesta siitä avusta ja tuesta jota olen häneltä saanut, mutta islamilaisessa valtiossa virallisessa tilanteessa en edes saanut kätellä Alia, joten pääsin kertomaan kiitokseni vasta myöhemmin.

Kanssakilpailijat onnittelivat meitä ja samalla pohtivat kovasti, josko vaikka jatkossa naiset siirrettäisiin eri luokkaan kun ikävästi saavutimme kovin hyviä tuloksia. Tunnelma oli riemukas ja illan tullen siirryimme ulos avajaisseremoniassa käytetyn karavansaran kupeeseen grillaamaan, viettämään iltaa ja laulamaan eri maiden lauluja.

Kisoja seuraava päivä oli varattu pienelle turismille. Hyppäsimme pikkubussiin joka kuljetti meidät Yazdiin. Ensimmäisenä pysähdyspaikkana oli zarathurstralainen tulitemppeli, jonka tuli on palanut yhtäjaksoisesti 700 vuotta. Temppeliä ympäröi kaunis puutarha ja oli hienoa nähdä tämä liekki, joka oli säilynyt sammumattomana vihollisten hyökkäystenkin ajan. Zarathustralaisuus oli Persian valtauskonto ennen islamia ja sitä harjoitetaan edelleen monin paikoin Iranissa. Ennen kilpailua olimme Alin ja Ankan kanssa päässeet näkemään kauempaa myös vuoren huipulle rakennetun valtavan kivialttarin, jolle zarathurstralaiset papit kantoivat kuolleet ruumiit ja antoivat ne kotkien ja muiden lintujen syötäväksi. Tämä erityislaatuinen hautaamismuoto on nykyisin kielletty, mutta kivialttarit ovat yhä vaikuttavia ilmestyksiä.

Seuraava pysähdyspaikka oli Yazdin keskusbasaari, jonka sokkeloissa seikkailimme tutkimassa eri kojuja ja ostamassa tuliaisia. Söimme lounasta ja jatkoimme sitten joidenkin kojujen kautta bussilla hienolle moskeijalle. Tutkimme kaunista moskeijaa, sitä ympäröiviä kauppakatuja ja kipusimme sitten perinteiseen kattokahvilaan katselemaan kuinka aurinko värjäsi kattoja kauniin oranssiksi. Viilenevässä ilmassa intialainen chai maistui taivaalliselta. Lopulta suuntasimme takaisin hotellille, jättäen osan kisaajista juna-asemalle. Kisat olivat nyt ohi ja itse kunkin kotimatka saattoi alkaa.

Ei liene yllätys kertoa, että nämä kisat olivat aivan mieletön kokemus. Kisa-alue kauniin luontonsa ja historiaa henkivän tunnelmansa kanssa teki jo itsessään kisaamisesta upeaa, minkä lisäksi hevoset olivat ihania, järjestelyt toimivat hyvin, ruoka oli herkullista ja seura erinomaista. 

Tällä kertaa olin myös ehtinyt valmistautua kisaan henkisesti paremmin Korean kisareissusta oppineena, ja pystyinkin nauttimaan kisaamisesta aivan eri tavalla kun tajusin höllätä kaasua silloin kun voimat alkoivat loppua. Tein kaikilla radoilla omat ennätykseni ja sain tähänastisesti parhaan kansainvälisen sijoitukseni! Enpä siis juuri voisi olla iloisempi, loistava tapa päättää kisavuosi 2017 ja siirtyä talvitreenikaudelle valmistautumaan kohti ensi vuoden haasteita!